(Home) Game Day

Kesän ensimmäinen kotipelipäivä! Kello 13 kick off tarkoittaa aikaista aamua ja suhteellisen pitkää päivää. Edellisen illan hiilaritankkaus ja nesteytys suoritettu huolella. Aamulla kello herättää klo 8, tukeva aamupala ja pakkauspuuhiin. Paniikki on aina sama - toivottavasti kaikki tärkeä mukana. Pyykkinarulta puolikosteat pelisukat kassiin, kertaus kengistä kypärään että kaikki on mukana.

Hallittua pakkaamista

Kello lähestyy kymmentä, kohta pitäisi olla jo Velodromilla. Kiire tulee jälleen. Kotijoukkue on paikalla ensimmäisenä, onhan meillä tehtävänä kenttämerkkien pystytys. Pieni sotasuunnitelma siitä miten ei häirittäisi pyöräilijöitä joilla vuoro jatkuu vielä hetken. 20 demonia ryhtyy töihin ja muutaman minuutin kuluttua kenttä on valmis peliareenaksi. Rookietkin saivat ensikosketuksen legendaariseen Velodromin mattoon. Aikaa kick offiin on kaksi tuntia.

Kenttä kasaan, vielä oli pilvistä!

Velodromin aula alkaa täyttymään pelaajista, valmentajista ja huoltajista. "Paula, onks sul saksia?" "Paula, onks vedet jo valmiit?" "Paula, onks sul neulaa ja lankaa?" Huoltaja Paula on kovilla. Valmentajat briiffaavat pelaajia yksi kerrallaan spessuista. Osa on teipattavana aulan penkeillä. Vessajono on pitkä. Pukuhuoneessa raikaa soittolista, jonka sisältö herättää keskustelua. "Ei taas tätä sukkahousuheviä!" "No kyllä ne euroviisutkin meni jo!" Yksi asia on varma. Through the fire and flames on kuultava ennen peliä. Taikauskoisia ei olla, mutta eihän se peli sujunut Seinäjoella kun tämä Game Startteri unohtui. Vähän vielä evästä ennenkuin tarkastetaan viimeisen kerran onko kaikki varusteet mukana. Vielä ehtisi hakemaan kotoa. Onneksi jollain on aina kaksi paria sukkia tai kahdet hanskat unohtelijoille lainaksi. Tällä kertaa kuitenkin harttarit niskaan ja kohti lämmittelyjä!

Tässä vaiheessa joukkuekuva! Pelleilyksihän sekin meni... (kuva: Satu Arponen)

Jonot odottaa, joku vielä viimeistelee ponnaria. Tuuraava dj tekee työtä käskettyä ja päräyttää jo aiemmin mainitun biisin lämmittelyjen alkuun. Keli tuntuu mukavalta, vähän pilvistä, sopivan viileää. Joukkueesta huokuu keskittyminen tärkeään matsiin. Fiilis on leppoisa, mutta määrätietoinen. Valmentajien lyhyen Pep Talkin jälkeen vielä pelipaikkakohtaiset lämmittelyt ja muutamat downit tiimiä. Pakollinen vessatauko ja kohti kolikonheittoa. Ryhmä kasaan, fiilis ylös ja "DEMONS" kajahtaa niin että velodromi raikuu. Palautusjoukkue siirtyy kentälle ja peli käynnistyy. 

"Yy-kaa-koo DEMONS!"

Pelihän sai shokkialun ja vierasjoukkue siirtyi johtoon. Tästä ei onneksi hätkähdetty, ja Demons-hyökkäys aloitti hallinnan. Pelin kulusta kannattaa lukea tarkemmin täältä, päällimmäisenä jäi kuitenkin fiilis onnistumisista, itseluottamuksesta ja rauhallisuudesta. Reilu kahden tunnin kuluttua tuomari nosti pallon kohti taivasta 54-14 lopputuloksen merkiksi. Kättelyt, valmentajien loppupuheet ja omakustanneurheilijan talkoot, eli kenttämerkkien purku varastoon. Vasta tämän jälkeen lupa tervehtiä omia faneja ja perheenjäseniä katsomossa. Hymyt on herkässä kotijoukkeella.

Done! (Kuva: Sami Koljonen)

Illalla vielä fiilisteltiin onnistunutta matsia porukalla. Samalla jännitettiin kisakatsomossa ainoan suomalaisjoukkueen EFL-ottelua Itävallassa. Raivoisa kannustus ei kuitenkaan riittänyt, ja Roostersia vastaan tehtiin saman päivän aikana yli 100 pistettä, joka lienee melko historiallista. Omat pelikuvat ilmestyi nettiin ja vielä muistelut hienoista (ja ehkä vähän hauskoista) suorituksista. Katseet suunnattu kuitenkin tiukasti kahteen treeniviikkoon, joiden jälkeen luvassa jännittävä pelireissu Turkuun.

t. Nimim. "Unohtelija vm. -82"

ps. Lisää Sami Koljosen kuvia löytyy täältä! 

Ouluun ja takaisin

Sarjaohjelmaan oli 18.5.2013 merkattu peli Oulu Northern Lights – GS Demons. Konkareille tämä peli merkitsi revanssia viime vuoden finaalista, joka Oulu vei nimiinsä. Minulle peli oli toinen matsi ikinä ja odotin tiukkaa peliä ja hauskaa reissua, vaikkakin bussimatka Ouluun ja takaisin puudutti pakarat jo etukäteen. Menomatka starttasi Velodromilta iltapäiväauringossa 15:30. Lämpötila bussissa hipoi sisäisen lämpömittarini mukaan kolmeakymmentä ja omalta osaltani matka sujui melko lailla lepäillessä ja korttia pelatessa. Oulussa oltiin perillä vasta hiukan ennen puolta yötä, joten bussista pikapikaa peiton alle, jotta jaksettiin aamulla herätä hotellin aamiaiselle ennen peliä .

Bussissa joku nukkui...

...ja joku nautti kuumuudesta.

Alkulämmittelyissä lämpimällä kentällä tuntui vielä siltä, että aamiaisesta oli hiukkasen liian lyhyt aika, mutta kun peli alkoi 11:30 ja kesti ennätykselliset(?) 3h 5min, olin täydellisen tyytyväinen aamulla nautittuun runsaaseen aamiaiseen. Lämpötilakin taisi olla jossain hellerajan paikkeilla, eli helpolla ei kukaan päässyt. Peli sujui meiltä hyvin, puolustus pelasi erinomaisen tiukasti ja hyökkäys onnistui säännöllisin väliajoin murtamaan vastustajan puolustuksen.

Odottelua sidelinellä

Oma pelini oli hieman kahtiajakoinen; välillä pysyi pallo käsissä ja välillä ei. Välillä juoksin sinne minne pitikin ja välillä en. No, lessons learned ja eteenpäin. Omat top 3 –hetket Oulun kentällä olivat seuraavat: 1. Hyökkäyksen linjaihmiset tulivat puolustuksen vuorolla ilmoittamaan, että ”me sovittiin, että tehdään maali kun sä menet seuraavan kerran kentälle.” 2. Me tehtiin maali kun menin seuraavan kerran kentälle. Edettiin joitain jaardeja kerrallaan ja viimeinen juoksu ehti maalialueelle juuri ennen, kun mut lanattiin maahan. En uskaltanut edes tuulettaa kun en ollut varma, oliko se maali  ( ja TOP 3:ssa tämä on nyt erityisesti siksi, että se oli elämäni ihan ensimmäinen TD ikinä) 3. Pikainen jälleennäkeminen Ouluun muuttaneen kaverin kanssa pelin jälkeen . Peli päättyi 7-38 ja fiilis pelin jälkeen oli hyvä (vaikkakin väsynyt)!

No se paluumatka sitten.. Olin jo hetken ollut siinä uskossa, että mitään rookiekastajaisia ei tule, mutta OLIN VÄÄRÄSSÄ. Paluumatkalla rookiet jaettiin kahteen joukkueeseen ja konkarit olivat järjestäneet kaikenlaisia viihdyttäviä kilpailuja. Oli sokkosuunnistusta, juomakilpailua (vichyä tietenkin), puheita ja lauluesityksiä. Aivan loistava paluumatka, joka tuntui paljon nopeammalta kuin menomatka ja pian oltiinkin takaisin Helsingin Velodromilla.

Oulun reissu oli kaikin puolin onnistunut ja vahvisti omaa tunnetta lajivalinnan oikeudesta. Meillä on loistava jengi, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin!

Rookie #85

 

Koukuttava jenkkifutis

Vuonna 2007 kuulin ensimmäisen kerran että Suomessa voi harrastaa amerikkalaista jalkapalloa. Olin katsonut pari Super Bowlia aikaisemmin ja pidin lajista vaikka en siitä paljoa ymmärtänytkään. Tuolloin harrastin Hontai Yoshin Ryu jujutsua erittäin aktiivisesti ja tähtäsin 1. dan arvon saavuttamiseen eli mustaan vyöhön. Miespuolinen treenikaverini harrasti jenkkifudista jujutsun lisäksi ja kertoi tarinoita peleistä ja harjoituksista. Päätin ottaa selvää olisiko naisilla myös mahdollisuus pelata vaikka en ikinä aikaisemmin ollut kiinnostunut joukkuelajeista. Jenkkifudiksen fyysisyys ja rajuus kiinostivat sillä olinhan aina ollut iso ja voimakas.

1. dan-kokeesta v. 2008

Otin yhteyttä Demonien silloiseen päävalmentajaan ja sain kutsun tulla katsomaan treenejä. Olin kuitenkin melko pettynyt että naisille oli tarjolla vain ilman varusteita pelattavaa semi-contact versiota. Menin kuitenkin katsomaan treenejä ja pääsin jopa kokeilemaan linjahommia ihan kylmiltään. Pelaamaan en vielä päässyt sillä oli kesä ja kausi oli jo edennyt pitkälle. Lähdin treeneistä jefukipinän saaneena ja innoissani.

Aloitin jenkkifudiksen kaudella 2008 ja ilokseni naiset siirtyivät pelaamaan varusteet päällä. Olin kuitenkin varma että jujutsu säilyy ykköslajinani ja harrastan jenkkifudista sen ehdoilla. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin panostavani enemmän ja enemmän jefuun. Lopullinen hurahtaminen tapahtui kun pääsin pelaaman ensimmäisen pelini. Olin ihan pihalla ja paniikissa, mutta siitä huolimatta päälimmäinen ajatus oli…SIISTIÄ!

Nykyään käytän jefutreeneihin ja oheisharjoitteluun paljon aikaa, mutta löydän silti aikaa myös muille lajeille. Mielestäni jefua ei voi harrastaa puolivaloilla. Olen täysillä mukana tai sitten siirryn katsomon puolelle. Ennen jenkkifudista en olisi ikinä uskonut että minulla olisi SM mitaleita saatika MM mitali. Jo pelkkä maajoukkeessa pelaaminen tuntui aikaisemmin mahdottomalta ajatukselta. Olen saanut niin paljon jefuvuosieni aikana että treenaamiseen käytetty aika ja mahdolliset mustelmat ja kolhut ovat pieni hinta siitä kaikesta. Jenkkifudis ei ole vain hienon lajin pelaamista, se on myös samanhenkisiin ihmisiin tutustumista ja uskomatonta yhteishenkeä.

Puolustuksen linjassa 2012

-Spock #76

ps. Naisten maajoukkue bloggaa Manninen nutraceuticals -sivustolla! Check out!

Kauden ensimmäinen koitos

Aamuyön tunteina kun koko muu Helsinki vielä nukkuu, alkaa Velodromin pihalla käydä kuhina. Yksi toisensa jälkeen, toinen toistaan väsyneemmän näköisiä urheilijoita saapuu parkkipaikalle. On aika aloittaa matka kohti Seinäjokea ja kauden ensimmäistä matsia.

Edellinen ilta meni pakatessa ja hermoillessa, että onko nyt kaikki tarpeellinen varmasti mukana. Kummasti sitä talven aikana unohtaa, että mitä kaikkea pelimatkalle pitikään ottaa mukaan. Aamun aikainen herätys raastoi sielua ja ruumista. Parkkeeratessani auton velodromille mietin, että mitä kaikkea sitä onkin valmis tekemään harrastuksensa tähden. Ei auta itku markkinoilla. Kamat bussiin, persaus penkkiin ja katse kohti horisonttia.

Menomatka taittui yllättävän joutuisasti ja suuremmilta tuskastumisilta vältyttiin. Liekö jännitys kutitellut mahanpohjassa sen verran, ettei matkaa juuri huomannut. Muutama pysähdys ja olimmekin Seinäjoella. Ei muuta kun kamat niskaan ja kentälle.

Kolmannella Demons. Yy, kaa, koo DEMONS!

Ensin lämmittelyt alta pois ja kohta kello olikin jo niin paljon, että veskitauko ja suoraan kickoffiin. Ei siinä paljon ylimääräisiä koukeroita ehditty ottaa. Kauden avaus on jo muutamana vuonna tuottanut vaikeuksia ja suoritukset eivät ole olleet optimaalisella tasolla. Liekö GS:n moottori vaihtunut tänä vuonna diselkäyttöiseksi, koska kone lämpeni hitaammin kuin koskaan aikaisemmin. Peli ehti vanhentua jo kolmannelle neljännekselle ennen kuin kone alkoi vetämään. Todella nihkeä suoritus, mutta pääasia on, että voitto tuli kotiin. Nyt on mahdolliset pölyt koneesta karistettu.

Kotimatka alkoi pikaisten suihkujen jälkeen. Ensin vähän ruokaa napaan ja sitten takamus huurussa kohti Helsinkiä. Pelin jälkeiset bussimatkat on tuskaisinta mitä tiedän. Kroppa haluaisi jotain ihan muuta kuin kököttää bussin epämukavassa penkissä. Tunnin päästä on jalat ja selkä niin jumissa, että hyvä kun vertyvät seuraavaan peliin. Bussin käytävällä kävikin paikoitellen varsinaine trafiikki kun mimmit verryttelivät puutuneita jäseniään. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme kuitenkin takaisin lähtöpisteeseen. Siitä väsyneet matkalaiset hajaantuivat kukin omaan suuntaansa kohti ansaittuja yöunia.

Ajellessani kotiin ja miettiessäni seuraavan aamun 05:45 herätystä huomasin taas miettiväni, että kaikenlaisiin tilanteisiin sitä itsensä ajaa harrastamisen ilosta. Kuitenkin kaatuessani sänkyyn huomasin hymyileväni. En omalle suoritukselleni, vaan sille kuinka kivaa pelaaminen taas oli. Pelaamisesta syntyvää fiilistä on vaikea kuvailla, eikä sitä saa mistään muualta. Nyt muistan miksi olen treenannut koko talven.

-Sellu-

Karsintaleirin kuulumisia

Vajaa kaksikymmentä GS Demonsin pelaajaa oli kutsuttu tulevan kesän naisten jenkkifutiksen MM-kisoihin valmistavalle karsintaleirille. Viitisentoista naista otti kutsun vastaan ja lähti näyttämään taitojaan huhtikuun lopussa pidetylle kaksipäiväiselle leirille Kisakallioon. Tiedustelimme leirille osallistuneilta pelaajilta kokemuksia jännittävästä tapahtumasta ja tässä alla pientä haastattelua aiheeseen liittyen.

Nina Perttunen on kokenut maajoukkueen vakiokalustoon kuuluvat pelaaja. Nina pelaa molemmilla puolilla palloa tarvittaessa, mutta lempparina tietysti puolustus. Nina oli poissa kuvioista melkein koko viime kauden, mutta tällä hetkellä mieli halajaa taas kohti kansainvälisiä pelejä.

"Nina, olit vuoden tauon jälkeen mukana maajoukkueen leirityksessä. Onko mikään muuttunut sitten viime näkemän?"

"Paljon uusia naamoja, mutta muuten meno on samanlaista. Vauhti on kyllä kasvanut jonkun verran viimevuodesta."

Anu Ruotsalainen on ensimmäisen kauden pelaaja ja GS Demonsin rookie. Anun otteet pelikentällä talvikauden aikana saivat aikaan sen, että kutsu kävi näyttäytymään maajoukkueleirille.

"Olet ensimmäisen kauden pelaaja, mutta vauhtisi on riittänyt pääsyyn mukaan maajoukkueen leiritykseen. Miltä touhu näytti ensikertalaisen silmin?"

"Vastaukseni on valitettavasti kovin ennalta-arvattava, mutta täysin totuudenmukainen; Porukassa oli hyvä henki ja joukkuetta rakennettiin sitä kautta. Oli hienoa päästä treenaamaan eri joukkueiden pelaajien kanssa, jotka kaikki olivat samalla tavalla sitoutuneita yhteiseen tavoitteeseen. Kaikesta näki, että nyt treenataan maailmanmestaruuskisoja varten. Minulle jo leirille osallistuminen oli kunnia ja ennen kaikkea loistava tilaisuus oppia. Tottakai leiri toi myös lisää uskoa omaan tekemiseen."

Elina Kero on pitkälinjan yleispelaaja, jolla myöskin on jo reilusti kokemusta myös maaotteluista ja aiemmista arvokisoista. Kellu on liikunta-alan ammattilainen, joten kysyimmekin häneltä mielipidettä Kisakallion soveltuvuudesta jefuleiritykseen.

"Aiemmin jenkkifutarit ovat leireilleet pääasiassa Pajulahdessa ja Eerikkilässä. Miten nyt monelle lajiharrastajalle uusi tuttavuus Kisakallion urheiluopisto sopi mielestäsi tiivistahtiseen jefuleiritykseen?"

"Kisakallio toimi paikkana ihan loistavasti! Ruoka oli hyvää, joka tietysti yksi tärkeimmistä jutuista. Majoitus järjestyi mutkattomasti, huoneet saatiin heti, ja luovutuksella ei ollut kiire. Välimatkat kentän, luokkahuoneiden ja majoituksen välillä raihnaiselle jenkkifutarille sopivan lyhyitä. Kenttäkin loistokunnossa, vaikkakin seuraavat viikot siivoillaan vihreää tekonurmea vaatteista ja lattioilta... Kaikenkaikkiaan Kisakalliolle kiitettävä arvosana!"

Jonna Hakkarainen on Viitasaaren lahja Suomen jefuskenelle. Monipuolisesti lahjakas nuori urheilija onkin paras henkilö arvioimaan Kisakallion ruokapuolta. Suomalaiseen tapaan vastaus oli lyhyt ja ytimekäs.

"Kuulimme, että Kisakallion ruokia kehuttiin. Mitä mieltä olet, vastasiko tarjolla ollut ravinto huippu-urheilijan tarpeisiin?"

"Oli hyvvää."

Elina Seppälä on työmyyrä, joka potkii, puolustaa, hyökkää ja pelaa spessutiimejä. Kahden vuorokauden leirille Sellu lähti mielessään pääosin puolustaminen, mutta niin vain käsky kävi myös pallonkantajan rooliin.

"Pelasit leirillä sekä hyökkäyksessä, että puolustuksessa. Kerro miltä sinun näkökulmastasi tahti ja treenipäivät vaikuttivat? Riittikö tekemistä?"

"Lauantai meni kokonaisuudessaan hyökkäyksen puolella ja sunnuntai meni hyppien puolelta toiselle. Leirin tahti oli varsin inhimillinen, mutta tekemistä oli silti koko ajan. Hyvin jaksoi vetää loppuun asti, vaikka treenit olivatkin pitkiä. Leirin aikataulut olivat onnistuneet, sillä koskaan ei tarvinut lähteä kentälle juuri syöneenä. Aina oli ruokailun ja treenin välissä tarpeeksi aikaa. Hyökkäyksen puolella tahti oli hieman kovempi. Hyökkäyksessä pelasin fullbackiä ja meitä oli sille paikalle vain kaksi, joten toistoja tuli enemmän. Puolustuksen linjaa oli leirillä kolme kentällistä, joten siellä tuli selvästi enemmän oltua vaihdossa. Tosin nämä vaihtoajat kävin ottamassa toistoja hyökkäyksen puolella. Siirtymiseni puolustuksen puolelle aiheutti fullback -vajeen, joten välissä oli pakko käydä lepuuttamassa ainutta jäljelle jäänyttä fularia."

Paula Lehtinen on monipuolista kotimaista ja kansainvälistä kokemusta omaava pelaaja, joka on edustanut Suomea lippuapallossa ja jenkkifutiksessa ja useita kertoja. Paula oli myös mukana viime syksyn joukkueessa, joka ansiokkaasti voitti Ruotsin Sonera Stadionilla pelatussa vuosittaisessa maaottelussa.

"Millainen on hiljalleen muotoutuvan maajoukkueen henki ja fiilis nyt tässä vaiheessa projektia?"

"Joukkuehenki on mielestäni yhtä loistava ku viime vuoden (2012) Ruotsi- ottelussa. Silloin se oli iso tekijä voiton takana ja stiä se tulee olemaan MM-kisoissakin. Leiri meni hyvillä mielin ja yhteistuumin tehtiin hommia. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää."

Tiina Suvioja on GS Demonsin toisen kauden pelaaja ja kulmapuolustuja, jolle myös on tämän meneillään olevan projektin lisäksi kertynyt maajoukkuekokemusta viime vuodelta. Tiinalta kysyimmekin hieman siitä miten urheilijan kroppa kestää tällaiset intensiiviset leiritykset.

"Takakentän pikkuihmiset vipelsivät pääosin takaperin 10 h / 2 vrk. Miten paikat kestää ja miten huolehdit lihashuollosta ja palautumisesta tällaisten reippaisen rupeamien aikana?"

"Kyllähän leirillä erityisesti jalat olivat kovilla ja itselläni on ollut vielä penikkavaivaa läpi talven. Venytellä tulisi jaksaa väsyneenäkin, lisäksi sauna ja kylmähoito tekevät hyvää lihaksille. Takakentän pelaajat olivat varustautuneet leirille myös erilasin lihashuoltovälinein. Foam rollerilla sai selkää avattua ja erityisen hyväksi välineeksi penikoille ja pohkeille koin The Stickin, millä pystyi rullailemaan jalkojen lihaksia läpi. Ostinkin oman heti leirin jälkeen kesän pelireissuja ajatellen."

Anu Hakkarainen on toinen Viitasaaren edustaja GS Demonsissa ja maajoukkueessa. Anun sisko Jonna pelaa yleensä vastakkaisella puolella palloa ja Anulta olikin mielenkiintoista kysyä miten sisaruus ja vihollisuus sopii yhteen näissä pelikuvioissa.

"Meinaatko seuraavalla leirillä jo juosta siskosi kiinni? Miltä tuntuu jahdata omaa pikkusiskoa paha säkki mielessä?"

"Kyllähän mä oisin Konnan muutamaankin otteeseen säkittänyt, mutta QB:n lanaaminen oli kiellettyä jos sillä oli mahdollisuus vielä heittää. Kyllä siinä pari kertaa vähän hirvitti kun näki, että oma sisko on tulossa siitä omasta aukosta läpi. Vähän hellemmin sitä tuli silloin taklattua... "

Merita Bruun on Mersu, lahjakas ja monipuolinen urheilija, jolla on vuosien kokemus lippupallosta ja jenkkifutiksesta. Mersu tarkkaili leiriä vielä toistaiseksi katsojan roolissa ja kysyimmekin häneltä näkemyksiä siitä miten GS Demonsin naiset pärjäsivät leirin aikaisissa treeneissä.

"Näimme sinut tarkkailijana kentällä. Miltä GS Demonsin tyttöjen tekeminen maajoukkueleirillä näytti?"

 "Hyökkäystä tuli enemmän seurattua ja siellä oli paljon hyviä suorituksia sekä Demonseilta että muilta. Pelikirja näytti olevan jo hyvin hallussa, mikä lupaa hyvää jatkoa ajatellen.”

Videomateriaalia leiriltä löytyy Yle Areenasta http://areena.yle.fi/tv/1909639.

Tällä hetkellä GS Demons valmistautuu viikon päästä pelattavaan kauden 2013 ensimmäiseen sarjaotteluun. Maajoukkuekuviot jatkuvat jälleen kesäkuussa, jolloin järjestetään seuraava karsintaleiri. Pidetään peukkuja, että MM-kisoissa nähdään mahdollisimman monta Demonia edustamassa Suomea, sekä tietysti samalla kannustamme koko joukkuetta hyviin suorituksiin kotimaisessa naisten jenkkifutiksen pääsarjassa.