Alkukausi on paketissa ja SM-sarja jää maajoukkuetauolle. Istun kotona keittiön pöydän ääressä, juon kahvia ja katselen ulos. Ulkona sataa kaatamalla, minulla ei ole kiire mihinkään. Hyvä, että sataa nyt. Juuri tällä viikolla se ei haittaa minua ollenkaan, sillä nyt on huilin aika. Siemailen kahvia kaikessa rauhassa ja mietin päättynyttä alkukautta.
Ensimmäisenä mieleeni tulee ajatus, että olipahan rypistys. Oikeasti alkukausi oli vain neljä peliä 29 päivän sisään, mutta jostain syystä se tuntui todella raskaalle. Töissä on menossa melkonen hurlumhei ja se kyllä syö naista oikein urakalla. Onneksi on harrastus jonka pariin voi paeta työstressiä. Myös vuorokalenteri näytti keväällä todellisen nurjan puolensa pelimatkoista palautumista ajatellen. Kun yömyöhällä olin pelireissulta kotona ja kello soi aamulla 05:30 kolmen tunnin unien jälkeen, mietin sängystä noustessani, että minkä vuoksi haluan kiusata itseäni näin paljon. Ja kun seuraavan reissun jälkeen menin suoraan yövuoroon, mietin toistamiseen, että miksi. Vastaus on yksinkertainen. Pelaaminen vain on niin kivaa.
Alkukausi toi mukanaan neljä voittoa (Sarjataulukko) ja joukkueen suoritus parani sitä mukaa kun kausi edistyi. Onnistumisen elämyksiä tarttui varmasti jokaisen selkäreppuun ja niillä eväillä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Mihinkään hyvänolontunteeseen ei kuitenkaan ole tuudittautuminen, sillä se on tie rappioon. Kaudesta on kuitenkin pureskeltu vasta alkupalat. Muutama valitettava takaiskukin osui joukkueeseen loukkaantumisien merkeissä. Sairastuvalla makaaville joukkuekavereille toivotan pitkää pinnaa sairaslomalle ja tsemppiä kuntoutukseen. Omat pelisuoritukset ovat olleet paikoitellen ihan kelvollisia, mutta paljon on vielä parantamisen varaa. Välivuoden jälkeen on siistiä taas päästä juoksemaan pallo kainalossa päin vastustajia. Olen suuresti nauttinut joukkueessamme huokuvasta positiivisesta tekemisen meiningistä. Treeneihin on kiva tulla kun tietää kaikkien olevan täysillä mukana. Vaikka olisi kuinka kamala työpäivä alla, lähtee treeneistä kotiin paljon iloisemmalla mielellä.
Nyt on kuitenkin se hetki kun oman joukkueen asiat jätetään taka-alalle ja käännetään ajatukset sinivalkoisiin. Nyt on käsillä ne viikot joiden vuoksi on talvella tiristetty litratolkulla ylimääräistä hikeä. MM-kisojen valmistava leiri on nenän edessä ja ensimmäiseen matsiinkin on aikaa vain 17 päivää. Ilmassa alkaa olemaan suuren urheilujuhlan tuntua. Otan eteeni hyökkäyksen pelikirjan ja urheilujuhlan tuntu katoaa saman tien. Tässä on melkoisesti uutta opiskeltavaa. Kynä käteen ja kuvioita paperille, kyllä tämä tästä suttaantuu. Vielä pikakertaus puolustuksen pelikirjaan ja olen valmis leirille.
Ajatukset palaavat hetkeksi kesään 2010 ja silloiseen valmistavaan leiriin ja itse kisoihin. Se oli siihenastisen elämäni parasta aikaa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi päästessäni kokemaan saman uudelleen. Leiri pidetään nyt eri paikassa ja mukana on paljon uusia kasvoja, mutta olen aivan varma, että tästäkin leiristä tulee yhtä ikimuistoinen. Aivan samanlaista jännitystä ei nyt ole havaittavissa kuin viimeksi, mutta se varmaan johtuu siitä, että nyt tiedän paremmin mitä on edessä.
Lauantaista eteenpäin elän viisi päivää jefukuplassa, kuin oikea urheilija. Treenit kaksi kertaa päivässä ja päälle vielä opiskelua. Ruokahuolto on järjestetty niin, että sen kuin hakee ruokaa ja syö. Ei kauppareissuja, ei kokkaamista, ei sitä suunnatonta harmistusta kun aamukahviin ei olekaan maitoa. Itse on huolehdittava itsensä oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja oikeassa varustuksessa. Tietysti on itse myös pidettävä huoli, että on jokaisessa treenissä fyysisesti ja henkisesti 100 % kunnossa. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Leirin jälkeen voin raportoida oliko niin helppoa kun kuvittelen.
Leirin ja kisojen välissä on käytävä vielä tekemässä viikko yövuoroja. Valitettavaa, mutta näin on omakustanneammattiurheilijan toimittava. Ihan täysin en voi ajautua jefumaailmaan, vaan välissä on palattava rakentamaan hyvinvointia. Tärkeää tietysti sekin.
Huomenna aamusta on edessä pakkaaminen. Kamala sentään miten paljon vaatteita on otettava mukaan, että jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen on sopiva varustus. Onneksi joukkueenjohtaja selvitti etukäteen, että urheiluopistolla on pyykinpesumahdollisuus. Nii-in, tämäkin kuuluu näihin organisaatiokulttuurisiin eroavaisuuksiin.
-Sellu-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti