N....Y....T..... NYT MENNÄÄN!

Hoplaa!

Viimepäivien aikana olemme erinäisistä medioista saaneet lukea/kuulla/nähdä paljon uutisia naisten jenkkifutiksesta. Miksi joka paikassa kuhistaan naisten jenkkifutiksesta ja kotikisoista? Mitä se oikein tarkoittaa? No tietysti sitä, että kisat on täällä. Vihdoinkin! Tuleeko ne kuitenkin liian aikaisin? Olenko oikeasti nyt valmis? Onko joukkue valmis? Ollaan valmiita tai ei, niin huomenna kisaviikko pääsee oikein kunnolla käyntiin.

Koko tämä kisojen alusviikko on osaltani täynnä unettomia öitä. Heh heh, tämä johtuu yövuoroviikosta, joka osui juuri pahasti tähän kisojen alle. Yöt töitä, aamulla muutama tunti unta ja iltapäiväksi ja illaksi treenaamaan joukkueen kanssa ja suihkun kautta taas töihin. Helppoa kun sen osaa... Oikeasti parempiakin vaihtoehtoja valmistautumiseen olisi oikeasti ollut, mutta näillä mennään.

Kisafiilis nousee kohisten kun auton takapenkillä on maajoukkueen pelipaidat ja kypärä. Taitaapa jokunen perhonenkin olla eksynyt mahan pohjalle. Töissä ei ajatukset meinaa millään pysyä työasioissa, joudun ihan tosissani ponnistelemaan. Tästä yöstä on vielä selvittävä kunnialla. Huomenna treenien jälkeen majoittaudutaan kisahotelliin ja sulkeudutaan omaan pieneen jefukuplaan. Tuo sana,  jefukupla, on jo hieman käytössä kulahtanut, mutta käytän sitä silti, koska se kuvaa niin oivasti vallitsevaa tilaa. Kaikki ympärillä on jenkkifutista. Reilun viikon hengität, mietit, pelaat, koet, ajattelet, näet ja elät jenkkifutista. Sitä sulkeutuu niin kuplansa sisään, että arkielämän huolet ja murheet katoavat.

Kirjoitan tätä tekstiä ruokatunnilla, joka on pahasti myöhässä. Kello on noin kuusi aamulla ja 6 tunnin päästä pitäisi olla valmiina lähtemään treeneihin ja "reissuun". Kamat on pakkaamatta ja nukkuakin pitäisi jossain välissä. Vähän pyykkiäkin on pesemättä. Lainaten armasta äitiäni totean, että asioilla on tapana järjestyä. Nyt ei muuta kuin siivoamaan työpöytä.

Käy katsomassa naisten maajoukkueen fanisivut. Sivuilta löydät linkkejä esimerkiksi eri tahojen tekemiin pelaajahaastatteluihin.

Toivottavasti näen paljon faneja kentänlaidalla, mutta jos et pääse livenä katsomaan niin seuraavaksi parasta on katsoa pelit streamina.

-Sellu-

  

Valmistavan leirin tapahtumia

Vakaa aikomukseni oli kirjoittaa leirin kuluessa raporttia tänne blogiin, mutta kirjoittamatta jäi. Leiri oli niin työntäyteinen, ettei ylimääräistä aikaa jäänyt nimeksikään. Tässä kuitenkin tunnelmapaloja leiriltä näin jälkikäteen.

Lauantaina aamuvarhaisella koko kööri saapui Pajulahteen. Ensimmäisenä saatiin avaimet huoneisiin ja sen jälkeen meille luovutettiin seuraavien viikkojen muotikuosit eli maajoukkueen edustusasut. Edessä pikainen majoittautuminen ja sen jälkeen suunta kohti ensimmäisiä treenejä. Joukkue ei kokonaisuudessaan mahtunut majoittumaan samaan taloon. Puolustuksen linja ja sisärissut majoittuivat omaan lukaaliinsa muista erilleen, tämä ei tosin menoa haitannut. Huone ei ollut koolla tai asumismukavuudella pilattu, mutta ei siellä paljon ehtinyt aikaa viettämäänkään. Kolmostalon asukeilla oli se etu puolellaan, että meitä oli vain kaksi henkeä vessaa kohden. Elämän pieniä iloja sekin.


Molemmat lauantain treenit vedettiin ”helmets only” -tyyppisesti eli suuremmat kontaktit jätettiin odottamaan myöhempiä päiviä. Ensin laitettiin ensin aivot töihin ja virkisteltiin muistiin pelikirjan koukerot. Kun kaikki koukerot olivat suurin piirtein hallussa lisättiin päälle vähän uutta. Ei huolta, leirin edetessä pääsimme kyllä kontaktin makuunkin ihan tarpeeksi. Hyökkäyksen ja puolustuksen lisäksi leirillä hiottiin erikoispelejä. Allekirjottaneen aloituspotkun tekniikkaongelmatkin tuli samalla ratkottua. Pieniä juttuja, mutta kun ei itse osaa korjata. Onneksi oli ammattilaisia auttamassa. Muutamaan otteeseen suomen kesä näytti myös nurjan puolensa ja heitti meidän niskaan vettä oikein urakalla. Onneksi meitä ei ole tehty sokerista. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka kisojen aikana sataisi kaatamalla, joten on hyvä myös treenata märissä olosuhteissa.

Fyysisen treenin vastapainoksi kävimme paljon asioita läpi luokkahuoneessa. Allekirjoittaneelle muistui kovin kouluajat mieleen kun kulutin luokan penkkejä sekä puolustuksen että hyökkäyksen vuoroilla. Aina ei edes luokkahuoneaika riittänyt, vaan heittosuojauksen perusteita käytiin läpi jopa asuntolan takapihalla.

Puolustus opiskelee ahkerasti

Videolta näimme usein edellisessä treenissä tehtyjä suorituksia ja koitimme parhaamme mukaan ottaa niistä opiksemme. Ei voi kun todeta, että kyllä videokuva on todella armotonta. Sitä kuvittelee olevansa niin nopea ja sulava liikkeissään, mutta taitaa nopeus olla vain minun korvienvälissä. Nykytekniikka helpottaa opiskelua siinä, että nyt treeneissä kuvatut videot ovat saatavillani vaikka kotisohvalla. Pystyn näin väliviikollakin katsomaan videoita ja miettimään syntyjä syviä. 

Pajulahti tarjosi myös loistavan mahdollisuuden uittaa treenissä kipeytyneitä lihaksia järvessä. Järven vesi oli vielä sen verran raikasta, että se toimi mainiona kylmähoitona. Treenien välissä uimassa pistäytyminen ja illalla saunominen ja uiminen olivatkin suuressa suosiossa. Uskaliaimmat pulahtivat järveen jopa aamutuimaan. Muutamia joutui vähän suostuttelemaan uimatouhuihin, mutta pienen suostuttelun jälkeen kaikki uivat tyytyväisinä.

Nälkä lähtee syömällä

Tällaisen suursyömärin, kuten minä, mieltä lämmitti kovasti kun sai vain kävellä valmiiksi katettuun pöytään. Ensimmäisenä iltana tein tosin amatöörimäisen virheen ja söin liian vähän. No se kostautui saunan jälkeen kun iski kauhea nälkä eikä ollut mitään syömistä. Onneksi eräs pakkaajahirmu pelasti päiväni (oikeammin yöni) antaessaan riisikakkunsa ja banaaninsa minulle. Aina ei ravintolan ruoka ollut niin kovin maittavaa ja jälkiruoat olivat mitä eriskummallisempia, mutta pääasia oli, että nälkä lähti.

Sellun taikapatukka käytössä

Leirin loppua kohden alkoi lähes jokaisen kropasta löytyä jumituksia ja kremppoja joihin ei enää uiminen tehonnut. Onneksi meillä oli leirillä mukana omat ”hierontajoukot”. Hierontapöydältä moni pelaaja sai helpotusta tuskiinsa. Aina ei tarvittu edes ammattilaisten apua. Kotoa lähteissäni otin matkaan foamrollin, joka osoittautui pelastavaksi enkeliksi (ainakin muutamalle sisärissulle). Myös nystyräpallo tuli tarpeeseen. Sainkin näiden apuvälineiden vuoksi hieman kyseenalaisen lempinimen, mutta jätettäköön se nyt joukkueen sisäiseksi. Pääasia oli kuitenkin, että pienten rollailutuokioiden jälkeen laulu raikasi entiseen malliin käytävän toiselta puolelta. Tutuiksi tulivat niin Pullava -mainoksen tunnari kuten myös Miehen puolikkaiden tunnari.

Viimeisenä iltana toivoteltiin kaikki MM-kisarookiet tervetulleiksi joukkueeseen. Ennen varsinaisen ohjelman alkua hoitelin ensin erään vedon alta pois. Kiitos kynsilakkaa, korkkareita ja hametta lainanneille tahoille. Vanhat jermut järjestivät pieniä kisailuja ja tehtäviä rookiejoukkueille.  Muutama valmentajakin pääsi osallistumaan yhteen tehtävään. Illan hämärtyessä nauru raikui pitkin Pajulahtea ja voi olla, että joku olisi tarvinut myös tenaa... Voi pojat millaisia rookieita meillä on! Kyllä tällaisella tiimillä on hyvä lähteä kisoihin!

Leirin päätyttyä jokainen suuntasi juhannuksen viettoon kuka mihinkin. Itse vietin rauhallisen ja rentouttavan viikonlopun kotikonnuilla Valkealassa. Äidin lihapatojen ääressä rentoutui niin mieli kuin kroppakin. Leirillä olleita ei varmasti yllätä jos kerron että saunottua ja uitua tuli reilusti. 

Kisahuuma alkaa yltymään, eikä millään malttaisi tehdä töitä tässä väliviikolla, mutta ei auta. Onneksi enää on vain kolme yötä tehtävänä ja sen jälkeen voi taas sukeltaa jefukuplaan 1,5 viikoksi.
Kohta mennään!!  

Tsekkaa kisojen käsiohjelma.

-Sellu-

Pakkaustouhuja

Apua, aamulla alkaa viiden vuorokauden mittainen kesäleiri Pajulahdessa, enkä ole vielä pakannut.

Tuskaisena ravaan kotona ympyrää pesukoneen, pyykkikorin, pelikassin, kuivaustelineen ja vaatekaapin välillä. Yritän epätoivoisena miettiä mitä tarvitsen mukaan, kun maajoukkue kokoontuu MM-kisoihin valmistavalle karsintaleirille ja ohjelmassa on vähintään kahdet, mahdollisesti jopa kolmet treenit päivässä. Lisäksi on tiedossa opiskelua luokkahuoneissa, sekä jotain epäilyttävää sosiaalistakin toimintaa.

Lähden perusteista liikkeelle. Mitä tarvitsen kentällä? Kuten pelipäivänäkin, aloitan särmikkään pakkaamisen alhaalta ylöspäin. 

Mietin ensin, että mukana on pelikengät, pelisukat, pelihousut, niiden sisälle kaikki suojat (lonkka-, polvi-, reisi- ja häntäluusellaiset), sekä pelihousujen oma vyö. 

Sen jälkeen siirryn laskemaan, että mukaan tulee myös aluspaita, alusasutoppi, pelipaita, kypärämyssy ja piilolinssit. 

Viimeisenä tarkistan, että laukussa on pelihanskat, kasa urheiluteippiä ja lääkepussukka. Juu, ja tietysti tarvitaan hartiasuojat ja kypärä. Ihan välttämättä.

Tämä kaikki oli tähän asti vielä suht helppoa, mutta sitten alkaa vaikeampi pala, eli ns. meteoriittivaihe. 

Mitä jos tarvitsen toiset pelihousut, entä jos pelipaita repeää, jos vaikka kengät kastuu, entä jos myssy hikoaa, eikä ole aikaa pestä? Meteoriittivaiheessa ainoana ratkaisuna on pakata kaikki, ihan kaikki, tuplana. 

Hyvä, nyt on ensimmäinen laukku täynnä.

Toiseen laukkuun aloitan pakkaamaan alusvaatteita laskemalla leirin ohjelmasta treenien ja nukuttavien öiden määrän. Treenien määrän mukaan poimin laatikosta laukkuun 15 paria päiväalushousuja, muutamat yöpöksyt ja lähes saman verran sukkia (tukisukat check). 

Alustoppeja ei kotoa löydy puhtaana kuin kuusi, joten eittämättä joudun käsipyykille kaikesta varautumisesta huolimatta.

Alastihan ilmeisesti näissä urheiluopistoissakaan ei saa olla, joten muut vaatteet on hyvä ottaa mukaan myös. Suomen sääolosuhteet huomioiden on syytä varautua kaikkeen räntäsateen ja helleaallon välillä.

Tiensä laukkuuni löytääkin siis verkkahousut, kolmet shortsit (mitä jos yhdet kastuu-teorialla oikeutettua), kahdet trikoot, kuusi t-paitaa, kolme hupparia (rönttä Team Finland, muuten vaan hieno ja yksi liian pieni, mutta niin kiva, ettei raaski jättää kotiin), sekä hiihtotakki (se on pinkki ja tosi lämmin, ainakin jos sataa lunta). 

Myssyjä, pantoja tai pipoja on mukana yhteensä kahdeksan. Urheiluun, oikeaan hiusten sitomiseen ja pari jotka sopivat ihan vaan cooliin poustailuun. Samalla periaatteella mukana on neljät kengät, niiden kaksien pelikenkien lisäksi.

Kosmetiikkaa on alakoululaisen koulurepullisen verran. Rauhoittavasta yövoiteesta ei voi tinkiä edes näin agressiivisessa tilaisuudessa. Hiusharjakin löytyy, samoin fööni ja suoristusrauta. Ohjelmassa lukee yhdelle illalle määrittelemätöntä ohjelmaa ja itse olen laskenut Nastolan vapaapalokunnan poikien tanssiesityksen varaan. Tarkoituksenani on tietysti esiintyä tässä määrittelemättömässä tilaisuudessa parhaimmillani, jälleen kerran mitä jos-teoriaan viitaten. Siksi siis tuo suoristusrauta.

Noh, nyt kun olen täällä Pajulahdessa ja ensimmäinen päivä on pulkassa, niin olen päässyt purkamaan laukkuni. Edellä mainittujen välttämättömyyksien lisäksi laukuista löytyi hätäpäissään pakatut iPad, neljä iPhonen laturia (joista yksi meni jo Karaoke-Kellille lainaan alle 4 h saapumisesta), isot Fiskarsin sakset (ei selitystä), hyppynaru, kahdet silmälasit, kahdet aurinkolasit, parfyymi, 6 Gainomaxia, 6 Alpro-soijajuomaa, banaaneja, riisikakkuja, pikkureppu, kynä ja pelikirja.

Joitain välttämättömiä varusteita.

Se, mitä sieltä ei löytynyt, oli piilolinssineste. Mistään näistä muista varusteista ei ole tietenkään mitään hyötyä, jos en näe eteeni. Toivotaan, että esim. joku hyppynarua tarvitseva tarjoaa vaihtarina lurauksen Optiseptiä. Muutenhan olen screwed.

Joku voisi kategoriaoida tätä pakkaustouhuani jefumaailmassa pyörivällä käsitteellä "organisaatiokulttuurinen ero". 

Itsehän vain haluan varautua i-han kaikkeen. Ensimmäisen päivän perusteella ongelmia ei taida esiintyä. Saatiinhan me vielä kokonainen edustusasusetti luontaisetuna.

-Tuntematon pakkaaja-

Sadepäivän ajatuksia

Alkukausi on paketissa ja SM-sarja jää maajoukkuetauolle. Istun kotona keittiön pöydän ääressä, juon kahvia ja katselen ulos. Ulkona sataa kaatamalla, minulla ei ole kiire mihinkään. Hyvä, että sataa nyt. Juuri tällä viikolla se ei haittaa minua ollenkaan, sillä nyt on huilin aika. Siemailen kahvia kaikessa rauhassa ja mietin päättynyttä alkukautta. 

Ensimmäisenä mieleeni tulee ajatus, että olipahan rypistys. Oikeasti alkukausi oli vain neljä peliä 29 päivän sisään, mutta jostain syystä se tuntui todella raskaalle. Töissä on menossa melkonen hurlumhei ja se kyllä syö naista oikein urakalla. Onneksi on harrastus jonka pariin voi paeta työstressiä. Myös vuorokalenteri näytti keväällä todellisen nurjan puolensa pelimatkoista palautumista ajatellen. Kun yömyöhällä olin pelireissulta kotona ja kello soi aamulla 05:30 kolmen tunnin unien jälkeen, mietin sängystä noustessani, että minkä vuoksi haluan kiusata itseäni näin paljon. Ja kun seuraavan reissun jälkeen menin suoraan yövuoroon, mietin toistamiseen, että miksi. Vastaus on yksinkertainen. Pelaaminen vain on niin kivaa.

Alkukausi toi mukanaan neljä voittoa (Sarjataulukko) ja joukkueen suoritus parani sitä mukaa kun kausi edistyi. Onnistumisen elämyksiä tarttui varmasti jokaisen selkäreppuun ja niillä eväillä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Mihinkään hyvänolontunteeseen ei kuitenkaan ole tuudittautuminen, sillä se on tie rappioon. Kaudesta on kuitenkin pureskeltu vasta alkupalat. Muutama valitettava takaiskukin osui joukkueeseen loukkaantumisien merkeissä. Sairastuvalla makaaville joukkuekavereille toivotan pitkää pinnaa sairaslomalle ja tsemppiä kuntoutukseen. Omat pelisuoritukset ovat olleet paikoitellen ihan kelvollisia, mutta paljon on vielä parantamisen varaa. Välivuoden jälkeen on siistiä taas päästä juoksemaan pallo kainalossa päin vastustajia. Olen suuresti nauttinut joukkueessamme huokuvasta positiivisesta tekemisen meiningistä. Treeneihin on kiva tulla kun tietää kaikkien olevan täysillä mukana. Vaikka olisi kuinka kamala työpäivä alla, lähtee treeneistä kotiin paljon iloisemmalla mielellä.  

Nyt on kuitenkin se hetki kun oman joukkueen asiat jätetään taka-alalle ja käännetään ajatukset sinivalkoisiin. Nyt on käsillä ne viikot joiden vuoksi on talvella tiristetty litratolkulla ylimääräistä hikeä. MM-kisojen valmistava leiri on nenän edessä ja ensimmäiseen matsiinkin on aikaa vain 17 päivää. Ilmassa alkaa olemaan suuren urheilujuhlan tuntua. Otan eteeni hyökkäyksen pelikirjan ja urheilujuhlan tuntu katoaa saman tien. Tässä on melkoisesti uutta opiskeltavaa. Kynä käteen ja kuvioita paperille, kyllä tämä tästä suttaantuu. Vielä pikakertaus puolustuksen pelikirjaan ja olen valmis leirille.

Ajatukset palaavat hetkeksi kesään 2010 ja silloiseen valmistavaan leiriin ja itse kisoihin. Se oli siihenastisen elämäni parasta aikaa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi päästessäni kokemaan saman uudelleen. Leiri pidetään nyt eri paikassa ja mukana on paljon uusia kasvoja, mutta olen aivan varma, että tästäkin leiristä tulee yhtä ikimuistoinen. Aivan samanlaista jännitystä ei nyt ole havaittavissa kuin viimeksi, mutta se varmaan johtuu siitä, että nyt tiedän paremmin mitä on edessä. 

Lauantaista eteenpäin elän viisi päivää jefukuplassa, kuin oikea urheilija. Treenit kaksi kertaa päivässä ja päälle vielä opiskelua. Ruokahuolto on järjestetty niin, että sen kuin hakee ruokaa ja syö. Ei kauppareissuja, ei kokkaamista, ei sitä suunnatonta harmistusta kun aamukahviin ei olekaan maitoa. Itse on huolehdittava itsensä oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja oikeassa varustuksessa. Tietysti on itse myös pidettävä huoli, että on jokaisessa treenissä fyysisesti ja henkisesti 100 % kunnossa. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Leirin jälkeen voin raportoida oliko niin helppoa kun kuvittelen.

Leirin ja kisojen välissä on käytävä vielä tekemässä viikko yövuoroja. Valitettavaa, mutta näin on omakustanneammattiurheilijan toimittava. Ihan täysin en voi ajautua jefumaailmaan, vaan välissä on palattava rakentamaan hyvinvointia. Tärkeää tietysti sekin.

Huomenna aamusta on edessä pakkaaminen. Kamala sentään miten paljon vaatteita on otettava mukaan, että jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen on sopiva varustus. Onneksi joukkueenjohtaja selvitti etukäteen, että urheiluopistolla on pyykinpesumahdollisuus. Nii-in, tämäkin kuuluu näihin organisaatiokulttuurisiin eroavaisuuksiin.

-Sellu-

(Home) Game Day

Kesän ensimmäinen kotipelipäivä! Kello 13 kick off tarkoittaa aikaista aamua ja suhteellisen pitkää päivää. Edellisen illan hiilaritankkaus ja nesteytys suoritettu huolella. Aamulla kello herättää klo 8, tukeva aamupala ja pakkauspuuhiin. Paniikki on aina sama - toivottavasti kaikki tärkeä mukana. Pyykkinarulta puolikosteat pelisukat kassiin, kertaus kengistä kypärään että kaikki on mukana.

Hallittua pakkaamista

Kello lähestyy kymmentä, kohta pitäisi olla jo Velodromilla. Kiire tulee jälleen. Kotijoukkue on paikalla ensimmäisenä, onhan meillä tehtävänä kenttämerkkien pystytys. Pieni sotasuunnitelma siitä miten ei häirittäisi pyöräilijöitä joilla vuoro jatkuu vielä hetken. 20 demonia ryhtyy töihin ja muutaman minuutin kuluttua kenttä on valmis peliareenaksi. Rookietkin saivat ensikosketuksen legendaariseen Velodromin mattoon. Aikaa kick offiin on kaksi tuntia.

Kenttä kasaan, vielä oli pilvistä!

Velodromin aula alkaa täyttymään pelaajista, valmentajista ja huoltajista. "Paula, onks sul saksia?" "Paula, onks vedet jo valmiit?" "Paula, onks sul neulaa ja lankaa?" Huoltaja Paula on kovilla. Valmentajat briiffaavat pelaajia yksi kerrallaan spessuista. Osa on teipattavana aulan penkeillä. Vessajono on pitkä. Pukuhuoneessa raikaa soittolista, jonka sisältö herättää keskustelua. "Ei taas tätä sukkahousuheviä!" "No kyllä ne euroviisutkin meni jo!" Yksi asia on varma. Through the fire and flames on kuultava ennen peliä. Taikauskoisia ei olla, mutta eihän se peli sujunut Seinäjoella kun tämä Game Startteri unohtui. Vähän vielä evästä ennenkuin tarkastetaan viimeisen kerran onko kaikki varusteet mukana. Vielä ehtisi hakemaan kotoa. Onneksi jollain on aina kaksi paria sukkia tai kahdet hanskat unohtelijoille lainaksi. Tällä kertaa kuitenkin harttarit niskaan ja kohti lämmittelyjä!

Tässä vaiheessa joukkuekuva! Pelleilyksihän sekin meni... (kuva: Satu Arponen)

Jonot odottaa, joku vielä viimeistelee ponnaria. Tuuraava dj tekee työtä käskettyä ja päräyttää jo aiemmin mainitun biisin lämmittelyjen alkuun. Keli tuntuu mukavalta, vähän pilvistä, sopivan viileää. Joukkueesta huokuu keskittyminen tärkeään matsiin. Fiilis on leppoisa, mutta määrätietoinen. Valmentajien lyhyen Pep Talkin jälkeen vielä pelipaikkakohtaiset lämmittelyt ja muutamat downit tiimiä. Pakollinen vessatauko ja kohti kolikonheittoa. Ryhmä kasaan, fiilis ylös ja "DEMONS" kajahtaa niin että velodromi raikuu. Palautusjoukkue siirtyy kentälle ja peli käynnistyy. 

"Yy-kaa-koo DEMONS!"

Pelihän sai shokkialun ja vierasjoukkue siirtyi johtoon. Tästä ei onneksi hätkähdetty, ja Demons-hyökkäys aloitti hallinnan. Pelin kulusta kannattaa lukea tarkemmin täältä, päällimmäisenä jäi kuitenkin fiilis onnistumisista, itseluottamuksesta ja rauhallisuudesta. Reilu kahden tunnin kuluttua tuomari nosti pallon kohti taivasta 54-14 lopputuloksen merkiksi. Kättelyt, valmentajien loppupuheet ja omakustanneurheilijan talkoot, eli kenttämerkkien purku varastoon. Vasta tämän jälkeen lupa tervehtiä omia faneja ja perheenjäseniä katsomossa. Hymyt on herkässä kotijoukkeella.

Done! (Kuva: Sami Koljonen)

Illalla vielä fiilisteltiin onnistunutta matsia porukalla. Samalla jännitettiin kisakatsomossa ainoan suomalaisjoukkueen EFL-ottelua Itävallassa. Raivoisa kannustus ei kuitenkaan riittänyt, ja Roostersia vastaan tehtiin saman päivän aikana yli 100 pistettä, joka lienee melko historiallista. Omat pelikuvat ilmestyi nettiin ja vielä muistelut hienoista (ja ehkä vähän hauskoista) suorituksista. Katseet suunnattu kuitenkin tiukasti kahteen treeniviikkoon, joiden jälkeen luvassa jännittävä pelireissu Turkuun.

t. Nimim. "Unohtelija vm. -82"

ps. Lisää Sami Koljosen kuvia löytyy täältä! 

Ouluun ja takaisin

Sarjaohjelmaan oli 18.5.2013 merkattu peli Oulu Northern Lights – GS Demons. Konkareille tämä peli merkitsi revanssia viime vuoden finaalista, joka Oulu vei nimiinsä. Minulle peli oli toinen matsi ikinä ja odotin tiukkaa peliä ja hauskaa reissua, vaikkakin bussimatka Ouluun ja takaisin puudutti pakarat jo etukäteen. Menomatka starttasi Velodromilta iltapäiväauringossa 15:30. Lämpötila bussissa hipoi sisäisen lämpömittarini mukaan kolmeakymmentä ja omalta osaltani matka sujui melko lailla lepäillessä ja korttia pelatessa. Oulussa oltiin perillä vasta hiukan ennen puolta yötä, joten bussista pikapikaa peiton alle, jotta jaksettiin aamulla herätä hotellin aamiaiselle ennen peliä .

Bussissa joku nukkui...

...ja joku nautti kuumuudesta.

Alkulämmittelyissä lämpimällä kentällä tuntui vielä siltä, että aamiaisesta oli hiukkasen liian lyhyt aika, mutta kun peli alkoi 11:30 ja kesti ennätykselliset(?) 3h 5min, olin täydellisen tyytyväinen aamulla nautittuun runsaaseen aamiaiseen. Lämpötilakin taisi olla jossain hellerajan paikkeilla, eli helpolla ei kukaan päässyt. Peli sujui meiltä hyvin, puolustus pelasi erinomaisen tiukasti ja hyökkäys onnistui säännöllisin väliajoin murtamaan vastustajan puolustuksen.

Odottelua sidelinellä

Oma pelini oli hieman kahtiajakoinen; välillä pysyi pallo käsissä ja välillä ei. Välillä juoksin sinne minne pitikin ja välillä en. No, lessons learned ja eteenpäin. Omat top 3 –hetket Oulun kentällä olivat seuraavat: 1. Hyökkäyksen linjaihmiset tulivat puolustuksen vuorolla ilmoittamaan, että ”me sovittiin, että tehdään maali kun sä menet seuraavan kerran kentälle.” 2. Me tehtiin maali kun menin seuraavan kerran kentälle. Edettiin joitain jaardeja kerrallaan ja viimeinen juoksu ehti maalialueelle juuri ennen, kun mut lanattiin maahan. En uskaltanut edes tuulettaa kun en ollut varma, oliko se maali  ( ja TOP 3:ssa tämä on nyt erityisesti siksi, että se oli elämäni ihan ensimmäinen TD ikinä) 3. Pikainen jälleennäkeminen Ouluun muuttaneen kaverin kanssa pelin jälkeen . Peli päättyi 7-38 ja fiilis pelin jälkeen oli hyvä (vaikkakin väsynyt)!

No se paluumatka sitten.. Olin jo hetken ollut siinä uskossa, että mitään rookiekastajaisia ei tule, mutta OLIN VÄÄRÄSSÄ. Paluumatkalla rookiet jaettiin kahteen joukkueeseen ja konkarit olivat järjestäneet kaikenlaisia viihdyttäviä kilpailuja. Oli sokkosuunnistusta, juomakilpailua (vichyä tietenkin), puheita ja lauluesityksiä. Aivan loistava paluumatka, joka tuntui paljon nopeammalta kuin menomatka ja pian oltiinkin takaisin Helsingin Velodromilla.

Oulun reissu oli kaikin puolin onnistunut ja vahvisti omaa tunnetta lajivalinnan oikeudesta. Meillä on loistava jengi, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin!

Rookie #85

 

Koukuttava jenkkifutis

Vuonna 2007 kuulin ensimmäisen kerran että Suomessa voi harrastaa amerikkalaista jalkapalloa. Olin katsonut pari Super Bowlia aikaisemmin ja pidin lajista vaikka en siitä paljoa ymmärtänytkään. Tuolloin harrastin Hontai Yoshin Ryu jujutsua erittäin aktiivisesti ja tähtäsin 1. dan arvon saavuttamiseen eli mustaan vyöhön. Miespuolinen treenikaverini harrasti jenkkifudista jujutsun lisäksi ja kertoi tarinoita peleistä ja harjoituksista. Päätin ottaa selvää olisiko naisilla myös mahdollisuus pelata vaikka en ikinä aikaisemmin ollut kiinnostunut joukkuelajeista. Jenkkifudiksen fyysisyys ja rajuus kiinostivat sillä olinhan aina ollut iso ja voimakas.

1. dan-kokeesta v. 2008

Otin yhteyttä Demonien silloiseen päävalmentajaan ja sain kutsun tulla katsomaan treenejä. Olin kuitenkin melko pettynyt että naisille oli tarjolla vain ilman varusteita pelattavaa semi-contact versiota. Menin kuitenkin katsomaan treenejä ja pääsin jopa kokeilemaan linjahommia ihan kylmiltään. Pelaamaan en vielä päässyt sillä oli kesä ja kausi oli jo edennyt pitkälle. Lähdin treeneistä jefukipinän saaneena ja innoissani.

Aloitin jenkkifudiksen kaudella 2008 ja ilokseni naiset siirtyivät pelaamaan varusteet päällä. Olin kuitenkin varma että jujutsu säilyy ykköslajinani ja harrastan jenkkifudista sen ehdoilla. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin panostavani enemmän ja enemmän jefuun. Lopullinen hurahtaminen tapahtui kun pääsin pelaaman ensimmäisen pelini. Olin ihan pihalla ja paniikissa, mutta siitä huolimatta päälimmäinen ajatus oli…SIISTIÄ!

Nykyään käytän jefutreeneihin ja oheisharjoitteluun paljon aikaa, mutta löydän silti aikaa myös muille lajeille. Mielestäni jefua ei voi harrastaa puolivaloilla. Olen täysillä mukana tai sitten siirryn katsomon puolelle. Ennen jenkkifudista en olisi ikinä uskonut että minulla olisi SM mitaleita saatika MM mitali. Jo pelkkä maajoukkeessa pelaaminen tuntui aikaisemmin mahdottomalta ajatukselta. Olen saanut niin paljon jefuvuosieni aikana että treenaamiseen käytetty aika ja mahdolliset mustelmat ja kolhut ovat pieni hinta siitä kaikesta. Jenkkifudis ei ole vain hienon lajin pelaamista, se on myös samanhenkisiin ihmisiin tutustumista ja uskomatonta yhteishenkeä.

Puolustuksen linjassa 2012

-Spock #76

ps. Naisten maajoukkue bloggaa Manninen nutraceuticals -sivustolla! Check out!

Kauden ensimmäinen koitos

Aamuyön tunteina kun koko muu Helsinki vielä nukkuu, alkaa Velodromin pihalla käydä kuhina. Yksi toisensa jälkeen, toinen toistaan väsyneemmän näköisiä urheilijoita saapuu parkkipaikalle. On aika aloittaa matka kohti Seinäjokea ja kauden ensimmäistä matsia.

Edellinen ilta meni pakatessa ja hermoillessa, että onko nyt kaikki tarpeellinen varmasti mukana. Kummasti sitä talven aikana unohtaa, että mitä kaikkea pelimatkalle pitikään ottaa mukaan. Aamun aikainen herätys raastoi sielua ja ruumista. Parkkeeratessani auton velodromille mietin, että mitä kaikkea sitä onkin valmis tekemään harrastuksensa tähden. Ei auta itku markkinoilla. Kamat bussiin, persaus penkkiin ja katse kohti horisonttia.

Menomatka taittui yllättävän joutuisasti ja suuremmilta tuskastumisilta vältyttiin. Liekö jännitys kutitellut mahanpohjassa sen verran, ettei matkaa juuri huomannut. Muutama pysähdys ja olimmekin Seinäjoella. Ei muuta kun kamat niskaan ja kentälle.

Kolmannella Demons. Yy, kaa, koo DEMONS!

Ensin lämmittelyt alta pois ja kohta kello olikin jo niin paljon, että veskitauko ja suoraan kickoffiin. Ei siinä paljon ylimääräisiä koukeroita ehditty ottaa. Kauden avaus on jo muutamana vuonna tuottanut vaikeuksia ja suoritukset eivät ole olleet optimaalisella tasolla. Liekö GS:n moottori vaihtunut tänä vuonna diselkäyttöiseksi, koska kone lämpeni hitaammin kuin koskaan aikaisemmin. Peli ehti vanhentua jo kolmannelle neljännekselle ennen kuin kone alkoi vetämään. Todella nihkeä suoritus, mutta pääasia on, että voitto tuli kotiin. Nyt on mahdolliset pölyt koneesta karistettu.

Kotimatka alkoi pikaisten suihkujen jälkeen. Ensin vähän ruokaa napaan ja sitten takamus huurussa kohti Helsinkiä. Pelin jälkeiset bussimatkat on tuskaisinta mitä tiedän. Kroppa haluaisi jotain ihan muuta kuin kököttää bussin epämukavassa penkissä. Tunnin päästä on jalat ja selkä niin jumissa, että hyvä kun vertyvät seuraavaan peliin. Bussin käytävällä kävikin paikoitellen varsinaine trafiikki kun mimmit verryttelivät puutuneita jäseniään. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme kuitenkin takaisin lähtöpisteeseen. Siitä väsyneet matkalaiset hajaantuivat kukin omaan suuntaansa kohti ansaittuja yöunia.

Ajellessani kotiin ja miettiessäni seuraavan aamun 05:45 herätystä huomasin taas miettiväni, että kaikenlaisiin tilanteisiin sitä itsensä ajaa harrastamisen ilosta. Kuitenkin kaatuessani sänkyyn huomasin hymyileväni. En omalle suoritukselleni, vaan sille kuinka kivaa pelaaminen taas oli. Pelaamisesta syntyvää fiilistä on vaikea kuvailla, eikä sitä saa mistään muualta. Nyt muistan miksi olen treenannut koko talven.

-Sellu-

Karsintaleirin kuulumisia

Vajaa kaksikymmentä GS Demonsin pelaajaa oli kutsuttu tulevan kesän naisten jenkkifutiksen MM-kisoihin valmistavalle karsintaleirille. Viitisentoista naista otti kutsun vastaan ja lähti näyttämään taitojaan huhtikuun lopussa pidetylle kaksipäiväiselle leirille Kisakallioon. Tiedustelimme leirille osallistuneilta pelaajilta kokemuksia jännittävästä tapahtumasta ja tässä alla pientä haastattelua aiheeseen liittyen.

Nina Perttunen on kokenut maajoukkueen vakiokalustoon kuuluvat pelaaja. Nina pelaa molemmilla puolilla palloa tarvittaessa, mutta lempparina tietysti puolustus. Nina oli poissa kuvioista melkein koko viime kauden, mutta tällä hetkellä mieli halajaa taas kohti kansainvälisiä pelejä.

"Nina, olit vuoden tauon jälkeen mukana maajoukkueen leirityksessä. Onko mikään muuttunut sitten viime näkemän?"

"Paljon uusia naamoja, mutta muuten meno on samanlaista. Vauhti on kyllä kasvanut jonkun verran viimevuodesta."

Anu Ruotsalainen on ensimmäisen kauden pelaaja ja GS Demonsin rookie. Anun otteet pelikentällä talvikauden aikana saivat aikaan sen, että kutsu kävi näyttäytymään maajoukkueleirille.

"Olet ensimmäisen kauden pelaaja, mutta vauhtisi on riittänyt pääsyyn mukaan maajoukkueen leiritykseen. Miltä touhu näytti ensikertalaisen silmin?"

"Vastaukseni on valitettavasti kovin ennalta-arvattava, mutta täysin totuudenmukainen; Porukassa oli hyvä henki ja joukkuetta rakennettiin sitä kautta. Oli hienoa päästä treenaamaan eri joukkueiden pelaajien kanssa, jotka kaikki olivat samalla tavalla sitoutuneita yhteiseen tavoitteeseen. Kaikesta näki, että nyt treenataan maailmanmestaruuskisoja varten. Minulle jo leirille osallistuminen oli kunnia ja ennen kaikkea loistava tilaisuus oppia. Tottakai leiri toi myös lisää uskoa omaan tekemiseen."

Elina Kero on pitkälinjan yleispelaaja, jolla myöskin on jo reilusti kokemusta myös maaotteluista ja aiemmista arvokisoista. Kellu on liikunta-alan ammattilainen, joten kysyimmekin häneltä mielipidettä Kisakallion soveltuvuudesta jefuleiritykseen.

"Aiemmin jenkkifutarit ovat leireilleet pääasiassa Pajulahdessa ja Eerikkilässä. Miten nyt monelle lajiharrastajalle uusi tuttavuus Kisakallion urheiluopisto sopi mielestäsi tiivistahtiseen jefuleiritykseen?"

"Kisakallio toimi paikkana ihan loistavasti! Ruoka oli hyvää, joka tietysti yksi tärkeimmistä jutuista. Majoitus järjestyi mutkattomasti, huoneet saatiin heti, ja luovutuksella ei ollut kiire. Välimatkat kentän, luokkahuoneiden ja majoituksen välillä raihnaiselle jenkkifutarille sopivan lyhyitä. Kenttäkin loistokunnossa, vaikkakin seuraavat viikot siivoillaan vihreää tekonurmea vaatteista ja lattioilta... Kaikenkaikkiaan Kisakalliolle kiitettävä arvosana!"

Jonna Hakkarainen on Viitasaaren lahja Suomen jefuskenelle. Monipuolisesti lahjakas nuori urheilija onkin paras henkilö arvioimaan Kisakallion ruokapuolta. Suomalaiseen tapaan vastaus oli lyhyt ja ytimekäs.

"Kuulimme, että Kisakallion ruokia kehuttiin. Mitä mieltä olet, vastasiko tarjolla ollut ravinto huippu-urheilijan tarpeisiin?"

"Oli hyvvää."

Elina Seppälä on työmyyrä, joka potkii, puolustaa, hyökkää ja pelaa spessutiimejä. Kahden vuorokauden leirille Sellu lähti mielessään pääosin puolustaminen, mutta niin vain käsky kävi myös pallonkantajan rooliin.

"Pelasit leirillä sekä hyökkäyksessä, että puolustuksessa. Kerro miltä sinun näkökulmastasi tahti ja treenipäivät vaikuttivat? Riittikö tekemistä?"

"Lauantai meni kokonaisuudessaan hyökkäyksen puolella ja sunnuntai meni hyppien puolelta toiselle. Leirin tahti oli varsin inhimillinen, mutta tekemistä oli silti koko ajan. Hyvin jaksoi vetää loppuun asti, vaikka treenit olivatkin pitkiä. Leirin aikataulut olivat onnistuneet, sillä koskaan ei tarvinut lähteä kentälle juuri syöneenä. Aina oli ruokailun ja treenin välissä tarpeeksi aikaa. Hyökkäyksen puolella tahti oli hieman kovempi. Hyökkäyksessä pelasin fullbackiä ja meitä oli sille paikalle vain kaksi, joten toistoja tuli enemmän. Puolustuksen linjaa oli leirillä kolme kentällistä, joten siellä tuli selvästi enemmän oltua vaihdossa. Tosin nämä vaihtoajat kävin ottamassa toistoja hyökkäyksen puolella. Siirtymiseni puolustuksen puolelle aiheutti fullback -vajeen, joten välissä oli pakko käydä lepuuttamassa ainutta jäljelle jäänyttä fularia."

Paula Lehtinen on monipuolista kotimaista ja kansainvälistä kokemusta omaava pelaaja, joka on edustanut Suomea lippuapallossa ja jenkkifutiksessa ja useita kertoja. Paula oli myös mukana viime syksyn joukkueessa, joka ansiokkaasti voitti Ruotsin Sonera Stadionilla pelatussa vuosittaisessa maaottelussa.

"Millainen on hiljalleen muotoutuvan maajoukkueen henki ja fiilis nyt tässä vaiheessa projektia?"

"Joukkuehenki on mielestäni yhtä loistava ku viime vuoden (2012) Ruotsi- ottelussa. Silloin se oli iso tekijä voiton takana ja stiä se tulee olemaan MM-kisoissakin. Leiri meni hyvillä mielin ja yhteistuumin tehtiin hommia. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää."

Tiina Suvioja on GS Demonsin toisen kauden pelaaja ja kulmapuolustuja, jolle myös on tämän meneillään olevan projektin lisäksi kertynyt maajoukkuekokemusta viime vuodelta. Tiinalta kysyimmekin hieman siitä miten urheilijan kroppa kestää tällaiset intensiiviset leiritykset.

"Takakentän pikkuihmiset vipelsivät pääosin takaperin 10 h / 2 vrk. Miten paikat kestää ja miten huolehdit lihashuollosta ja palautumisesta tällaisten reippaisen rupeamien aikana?"

"Kyllähän leirillä erityisesti jalat olivat kovilla ja itselläni on ollut vielä penikkavaivaa läpi talven. Venytellä tulisi jaksaa väsyneenäkin, lisäksi sauna ja kylmähoito tekevät hyvää lihaksille. Takakentän pelaajat olivat varustautuneet leirille myös erilasin lihashuoltovälinein. Foam rollerilla sai selkää avattua ja erityisen hyväksi välineeksi penikoille ja pohkeille koin The Stickin, millä pystyi rullailemaan jalkojen lihaksia läpi. Ostinkin oman heti leirin jälkeen kesän pelireissuja ajatellen."

Anu Hakkarainen on toinen Viitasaaren edustaja GS Demonsissa ja maajoukkueessa. Anun sisko Jonna pelaa yleensä vastakkaisella puolella palloa ja Anulta olikin mielenkiintoista kysyä miten sisaruus ja vihollisuus sopii yhteen näissä pelikuvioissa.

"Meinaatko seuraavalla leirillä jo juosta siskosi kiinni? Miltä tuntuu jahdata omaa pikkusiskoa paha säkki mielessä?"

"Kyllähän mä oisin Konnan muutamaankin otteeseen säkittänyt, mutta QB:n lanaaminen oli kiellettyä jos sillä oli mahdollisuus vielä heittää. Kyllä siinä pari kertaa vähän hirvitti kun näki, että oma sisko on tulossa siitä omasta aukosta läpi. Vähän hellemmin sitä tuli silloin taklattua... "

Merita Bruun on Mersu, lahjakas ja monipuolinen urheilija, jolla on vuosien kokemus lippupallosta ja jenkkifutiksesta. Mersu tarkkaili leiriä vielä toistaiseksi katsojan roolissa ja kysyimmekin häneltä näkemyksiä siitä miten GS Demonsin naiset pärjäsivät leirin aikaisissa treeneissä.

"Näimme sinut tarkkailijana kentällä. Miltä GS Demonsin tyttöjen tekeminen maajoukkueleirillä näytti?"

 "Hyökkäystä tuli enemmän seurattua ja siellä oli paljon hyviä suorituksia sekä Demonseilta että muilta. Pelikirja näytti olevan jo hyvin hallussa, mikä lupaa hyvää jatkoa ajatellen.”

Videomateriaalia leiriltä löytyy Yle Areenasta http://areena.yle.fi/tv/1909639.

Tällä hetkellä GS Demons valmistautuu viikon päästä pelattavaan kauden 2013 ensimmäiseen sarjaotteluun. Maajoukkuekuviot jatkuvat jälleen kesäkuussa, jolloin järjestetään seuraava karsintaleiri. Pidetään peukkuja, että MM-kisoissa nähdään mahdollisimman monta Demonia edustamassa Suomea, sekä tietysti samalla kannustamme koko joukkuetta hyviin suorituksiin kotimaisessa naisten jenkkifutiksen pääsarjassa.

Kuka kyykkää tykimmin vol. 2

Helmikuun alussa kaimani julisti kirjoituksessaan kilpailun minun huhtikuun kyykkäystuloksesta. Arvauksia ei tullut ihan siihen malliin kun toivottiin, mutta tuli kuitenkin sen verran, että kisa kannatti katsoa loppuun asti. Nyt tuosta kirjoituksesta on kulunut melkein kolme kuukautta ja kevään testin tulos on selvillä. Tehtävän asettelu ei ollut mikään helppo. Koska mistään et voinut tietää oliko kyseiset painot lämmittelyä vai jo ihan totisia treenitoistoja.

Jossain kommentissa mainittiin tuo suoritustekniikka. Kyykyt on tehty 90 asteen kulmaan. Ei olisi mitään järkeä testata kyykkymaksimia, jos suoritus olisi muutaman asteen polvien koukistus. Sitten niihin tuloksiin ja veikkauksiin.

Kaikki jotka arvasivat (julkisesti tai mielessään) <120 kg tai >200 kg, olette ulkona. Ne, joiden arvaus osuu välille 120-145 kg tai 160-200 kg, olette myös ulkona. Ei pidennetä piinaa tämän enempää. Huhtikuun kyykkymaksimi on 155 kg.

Allekirjottaneen hymyilyä onnistuneen 150 kg kyykyn jälkeen.
Meinasin jo jättää siihen, mutta onneksi yritin vielä seuraavaa :)

Ja niinhän siinä kävi, ettei ainuttakaan tismalleen oikeaa arvausta tullut. Lähimmäksi pääsi eräs anonyymi veikatessaan 150 kg. Eli tällä kertaa kävi nyt niin, että hieno Demons-tuubihuivi jäi jakamatta.

Muutenkin punttitestit meni ihan kivasti, joten ei ole mennyt hukkaan talven treeni. Testien tekemiseen loistopuitteet järjestyivät Unisport Otaniemen tiloista.

-Sellu-
PS. Karsintaleiri odottelee jo ihan nurkan takana. Enää 3 yötä!

Kammo

Niin se aika vaan vierähtää. Tätä kirjoittaessani maajoukkueen karsintaleirille on aikaa enää noin kaksi viikkoa. Allekirjoittaneen runosuoni ei ole pitkään aikaan oikein pulpunnut. Liekö runosuoni jäänyt Itävallan Alpeille jodlailemaan vai muuten vaan jumittunut jonnekin kuten kevään eteneminen näyttää tehneen.

Pitkän hiljaisuuden kunniaksi ajattelin nyt jakaa kaikkien blogin lukijoiden kesken varsin "kiusallisen" tarinan elävästä elämästä. Mitä teille tulee mieleen sanasta kammo? Toiset kammoavat ahtaita paikkoja, toiset lintuja tai kenties hämähäkkejä. Nyt jo moni miettii, että mitä tällä on tekemistä tämän blogin kanssa.

Rinnalleveto kuuluu monen jenkkifutarin perusliikkeisiin kuntosalilla. Minunkin perussettiin se kuului vielä taanonin. Tapahtuipa kerran niin, että yksi toisto meni pahasti pieleen. Tanko (painoineen) lipesi käsistä ja tipahti suoraan polvien päälle. Polviin sain mojovat mustelmat ja parin päivän ajan kävely näytti hassulta ja tuntui pahalle. Ajattelin, että ei tässä mitään, otetaan rinnallevedosta revanssi heti kun polvet kestävät kyykistymisen. Tästä ajatuksesta alkaa nyt olla kulunut jo kaksi kuukautta. Ei hätää, polvissa ei ole mitään (uutta) vikaa. Epäonninen tapahtuma vain kehitti minulle tankokammon. Kaikenmaailman rimakauhuista olen kuullut, mutta tankokammo!

Onneksi kuitenkaan kammo ei ole sitä sorttia, että tangon nähdessäni hyppäisin lähimmälle pöydälle ja alkaisin kirkumaan. Kaikki menee niin kauan aivan hyvin kunhan tangon on tarkoitus pysyä lantion alapuolella. Maastavedon kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta pelkkä ajatus siitä, että tanko pitäisi vetää rinnalle saa kädet kyynärpäästä eteenpäin ihan voimattomaksi. Tankoon tarttumisestakaan ei alkuun meinannut tulla mitään. Sormet eivät vain totelleet vaikka kuinka tahdoin ne puristaa tangon ympärille.

On se vaan niin pelottava.

No eihän siinä mitään. Jätin tangot rauhaan ja otin harjanvarren käteeni. Se onnistui kyllä. Valitettavasti harjanvarren kanssa huiskiminen ei nyt oikein palvele sitä tarkoitusta miksi käyn salilla. Sinnikkäästi kuitenkin tein toistoja harjanvarrella ajatellen, että kyllä tämä tästä. Kului kuukausi ja kului toinen, mutta vieläkään kädet eivät suostu puristamaan tankoa jos tarkoitus on tehdä rinnallevetoa.

Tällä viikolla tiistaina minulla paloi käämit tämän kammon kanssa. Yövuoron jälkeen painelin salille sillä ajatuksella, että tänään se onnistuu, keinolla millä tahansa. Lopputuloksena jouduin kuvainnollisesti köyttämään käteni tankoon jotta pystyin rinnallevedon tekemään. Olipahan vaan lykky, että olin salilla aivan yksin. Kyllä olisi taas hullua tuijotettu oikein urakalla jos joku olisi ollut todistamassa sitä touhua. Pääasia oli kuitenkin se, että nyt tanko lepäsi nätisti rinnalla. Olisinpa tajunnut tehdä köyttämistempun jo aikoja sitten. Pikkuhiljaa keventelin "köysiä" ja viimein sain kun sainkin tangon rinnalle puristamalla tangosta ihan itse.

Nyt voin taas palauttaa rinnallevedon takaisin saliohjelmiin sellaisena kuin se on sinne tarkoitettu. Saas nähdä paljonko "keppijumpalla" otin takapakkia. Nyt on kuitenkin paljon helpompi hengittää kun on tämäkin farssi takana.

Kenttien vihertymistä odotellen,
Sellu

Myrskyjä ja myötätuulta

Kuten jokainen pelaaja, myös jenkkifutaaja elää omanlaistaan suhdetta lajin kanssa. Jokaisella on omat tavoitteensa ja tunteensa mukana henkilökohtaisista ominaisuuksista ja tilanteesta riippuen. Oma suhteeni tähän lajiin on ollut aina tiivis ja vahva. Se on tosin kehittynyt ja muuttunut vuosien varrella.

Aluksi kaikki oli ihanaa ja vaaleanpunaisin jenkkifutissilmin katsoin sekä punttisalia, juoksusuoraa että tekonurmea. Kaikki oli ihanaa ja huoletonta. Vaikka uudet asiat jännittivät ja haastoivat sekä ruumista että päätä, otin ne vastaan ilolla. Välillä kaikki tuntui liian vaikealta, mutta tieto lisääntyi hiljalleen ja se auttoi kasvamaan ja kehittymään. Valmentajat seurassa, tekniikkaleireillä ja koulutuksissa kertoivat miten tän lajin kanssa tulisi olla ja toimia. Pelikaverit auttoivat niin fyysisessä kuin taktisessakin kehittymisessä. Imin kaiken tiedon ja sovelsin sitä myös oheistreeniin. Oheistreeneistä en lintsannut edes lomilla. Kiersin punttisaleja ulkomailla. Selvitin etukäteen myös pyörän vuokrauspaikat ja kulutin lenkkitossuja rannalla. Mökillä hakkasin puita välillä oikealla kädellä välillä vasemmalla, ettei tule toispuoleista treeniä. Pääsin kentälle pelaamaan ja sain onnistumisen kokemuksia ja iloa.

Matkan varrella vedettiin mattoa jalkojen alta. Tuli loukkaantumisia. Menetin muun muassa kierukoita ja lihassäikeitä pala kerrallaan. Olin niistä vihainen. Olin surullinen ja pettynyt myös. Teki mieli vetää ovi perässä kiinni ja luovuttaa. Tuntui, että petin myös pelikaverit. Side lajiin oli kuitenkin vahva ja joka kerralla kiukku kesti vähemmän aikaa. Tajusin, että ei se ole lajin vika. Itse en antanut armoa itselleni, koska halusin täyttää kaikki ne vaatimukset, mitä olin asettanut. Raja yliyrittämisen ja riittävän punnerruksen välillä on häilyvä. En ole sitä vieläkään löytänyt. Jokaiselle urheilijalle ne myrskyt on arkipäivää.

Vuodet on muuttanut suhtautumista. Vaaleanpunaiset lasit on lentänyt taka-alalle ja suhtautuminen on muuttunut realistisemmaksi, mutta vahvemmaksi. Tälläkin hetkellä tiedän, että työtä riittää, eikä se lopu niin kauan kun lajin parissa työskentelee. Kunnioitan lajia vieläkin niin paljon, että etsin lomilla punttisalit ja mökillä lumikolan tai hiihtoladut. Mutta arvostan päivä päivältä enemmän sitä, mitä olen lajilta saanut. Se on kasvattanut ihmisenä ja pelaajana. Se on opettanut nöyryyttä ja työn tekoa. Se on rikastuttanut elämää ihanilla ihmisillä, joista osa säilyy tulevaisuudessakin. Se on opettanut yhteistyötä ja erilaisuuden sietämistä. Lajin kautta olen oppinut koordinoimaan liikkeitäni ja hallitsemaan lihaksistoani paremmin. Aikaisemmin mietin, mitä ihmettä teen, kun joskus joudun tästä kaikesta luopumaan. Sekin on selkiytynyt vuosien myötä kuin itsestään. Kaikki säilyy muistoissa niiden ihanien ihmisten kautta, jotka elämääni ovat jääneet.

<3

#9

Treenileiriä Tuusulassa

Nyt kolisi hampaat...

Vietettiin nimittäin huikea leiripäivä, mutta aavistuksen viileissä olosuhteissa.

Viime sunnuntaina GS Demonsin naiset uhmasivat takatalvea ja sään jumalia leireilemällä Tuusulan Urheilukeskuksen lämmitetyllä tekonurmikentällä. Varmasti tilaisuutta aikanaan suunnitellessa kaikilla oli mielessä, että kevät on tässä vaiheessa jo varsin pitkällä ja kentällä pitää ennemmin varoa kevään ensimmäisten auringonsäteiden polttavaa vaikutusta, kuin hampaiden lohkeamista kylmyydestä kalistessa.

Onni onnettomuudessa oli se, että lopulta sunnuntaiksi saatiin kuitenkin suhteellisen lämmin keli, ainakin verrattuna edelliseen viikkoon. Treenit vedettiin pääosin plussa-asteilla, mutta kyllä siinä jokainen sai töitä tehdä, että lihakset pysyivät lämpimänä. Lämmin mehu maistui taivaalliselta aamutreenin jälkeen.

Leirillä vedettiin kaksi tehokasta treeniä normaalilla kaavalla. Ensimmäisessä treenissä alkulämppien jälkeen aikaa oli käytettävissä ruhtinaalliset 2 h nurmella ja indien ja teamin lisäksi katsottiin jo läpi hieman mm. spessumuotoja. Pientä säätöä oli havaittavissa, mutta täytyy sanoa, että olemme kyllä  varsin hyvässä kuosissa ajatellen sitä, että kauden alkuun on enää 7 viikkoa. 

Pientä säätöä team-sessiossa

Rosteri on edelleen, rankan talvikauden jälkeen ilahduttavan leveä ja osaamista löytyy pallon molemmin puolin. Hirvittävä määrä uutta asiaa on tullut kuluneiden kuukausien aikana uuden valmennuksen myötä sekä uusille, että vanhoille pelaajille ja näitä asioita sitten kerrattiinkin kahden treenin välissä pidetyissä luokkahuonesessioissa.

Hyökkäyksen huddlea harjoiteltiin ihan näytelmälavalla asti, mutta  JoJolle tiedoksi, kukaan ei törmännyt flyygeliin. Vaikuttaa siltä, että väkeä ”kokkouksessa”  on kuin pipoa ja jos joskus päästään pelaamaan kotimaassakin 11 vs. 11, niin sitten siitä vasta soppa syntyykin. No, harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Puolustuksen pelikirjapalaverissa uusille pelaajille tuli esiin erikoisia käsitteitä, kuten esim. vihreän miehen materialisoituminen A-aukkoon ja meteoriitin tipahtaminen hasheille ja sen sellaista muuta olennaisen tärkeää. Joka tapauksessa, ongelmanratkaisukykyä harjoiteltiin paperilta ja mitä jos-kysymyksiä oli yllättävän vähän. Ollaanko me opittu myös ”pelaamaan jefua” talven aikana?

"Hei mut anteeks, mitä JOS meteoriitti kuitenkin putoaa..."

Iltapäivän treeni olikin sitten hieman lyhyempi, mutta sitäkin tehokkaampi. Väkeä ei enää ollutkaan kuin pipoa ja esim. meidän noin kolmisen kiloa painava, hieman matalamittainen RB:mme pääsi näyttämään vakuuttavaa linjapelaamistaan, kun varsinainen guard niisti nenäänsä  kentän laidalla. Tulipahan todistettua, että jos asenne on kunnossa ja sisua on, niin silloin löytyy voimaakin. Siinä vaiheessa tosin kun JoJo seisoo dummyna pleksit päässä ja toppahousut jalassa, niin tulee mieleen, että ottaisko kovaa vai vähän hiljempaa.

Kaiken kaikkiaan, leiri oli antoisa ja erittäin hyödyllinen. Joukkueessa on erinomainen yhteishenki ja töitä tehdään kurinalaisesti kaikesta pienestä vitsistä huolimatta. Selvästi huomaa, että kausi 2013 alkaa lähestyä. Ilmeet alkaa olla aika keskittyneitä ja tekemisestä paistaa tietty totisuus. Tällaiset leirit ovat oiva mahdollisuus saada toistoja toiston perään ja sitä kautta rakentaa sekä kuntoa, että henkistä kestävyyttää tulevia koitoksia varten.

Kiitos joukkueen valmennukselle ja johdolle tästä mahdollisuudesta!

- Karkki

Maajoukkue-ehdokkaat nimetty!

Sunnuntaina oli vilkas jefupäivä. Ensin GS Demons vietti onnistuneen leiripäivän Tuusulassa (josta raporttia tulossa myöhemmin) ja illalla julkaistiin lista pelaajista jotka tulevat osallistumaan maajoukkueen karsintaleirille vajaan viiden viikon kuluttua. Pelaajat ovat seurajoukkueiden valmentajien ehdottamia, ja GS:stä maajoukkuepaikkaa pääsee tavoittelemaan 17 pelaajaa! Karsintaleiri järjestetään 27.-28.4., josta projekti jatkuu kohti MM-kisojen starttia...

Lisäluettavaa: 

Naisten maajoukkue lajiliiton sivuilla

MM-kisojen viralliset sivut 

Harjoitusleirillä Etelä-Afrikassa

Olin ehtinyt treenaamaan Demoneiden rivissä 4 kuukautta, kun lähdin opiskelemaan personal traineriksi Etelä-Afrikkaan Potchefstroomiin.  Loikka maailman toiselle puolelle, irti vakuutusyhtiöjuristin päivätyöstä, täysin erilaisten asioiden pariin oli iso. Kaiken muun muutoksen lisäksi pelkäsin kovin, miten vasta löytämäni lajin kanssa käy, kun joudun olemaan joukkueen harjoituksista 2,5 kuukautta pois. Valmentajien ja joukkuekavereiden kannustus auttoi kuitenkin tekemään (oikean) päätöksen ja 7.1.2013 kone nousi Helsinki-Vantaalta, määränpäänään Johannesburg.

Afrikkalaista maisemaa

Potchefstroom on harjoitusleiripaikkana tuttu etenkin monille yleisurheilijoille ja kentällä pääsikin treenaamaan vahvasti arvokisatasoisessa seurassa. Myös Suomesta oli paikalla SM-. EM-, MM- ja olympiatason urheilijoita ja minulle kurssi oli muiden hyötyjen lisäksi aivan loistava tilaisuus päästä näkemään, minkälaista ammattilais- tai puoliammattilaisurheilijan elämä oikeasti on.  Toisaalta se on äärettömän kurinalaista ja toisaalta taas ainakin minulle, jokapaikassa touhottavalle multitaskaajalle äärettömän rentouttavaa: Ruokaa,  treenit, koulua, ruokaa, koulua, treenit, rentoutumista, ruokaa, nukkumaan. Minä ehdin leirin aikana toki myös juhlimaan, mutta kyllä viikoittainen treenimäärä tuplaantui normaaliin verrattuna ja nukkumaankin ehdin paljon enemmän.

Treeniolosuhteita

Treenit pidin mahdollisimman monipuolisina; treenasin paljonpaljonpaljon muutakin kuin omaa lajia, mutta jokaisessa treenissä pidin kuitenkin mielessä tavoitteen;  mitä tässä treenissä on sellaista, joka hyödyttää sen tavoitteen saavuttamisessa? Kävin välillä lenkillä pallo kainalossa, juoksentelin kuvioita itsekseni kentällä ja väistelin valotolppia. Seurasin valmennuksen saliohjelmaa, mutta ehdin tekemään kuntosalilla muutakin.  Osallistuin joka ikiseen yhteiseen aamutreeniin, demotreeniin, kuntotestiin, you name it.  En ole kestävyysurheilija ja  cooperin tulosta en aio kertoa, mutta juoksin sen kuitenkin, samana päivänä polkupyöräergometritestin, UKK-kävelytestin ja lihaskuntotestin kanssa. Pelasin maahockeytä, loikin aitoja yleisurheilijoiden kanssa ja koitin imeä tietoa siitä, miten vaikkapa heittäjät ja loikkaajat treenaavat räjähtävyyttä.  Opettelin seisomaan päälläni, koska tajusin sen vahvistavan niskan ja kaulan lihaksia, joita tulen epäilemättä tarvitsemaan J  Viimeisenä perjantaina löysin itseni nyrkkeilysalilta, jossa pääsin ”kehään” ammattilaisnyrkkeilijän kanssa.  ”Ei saa vieraantua kontaktista ja iskuista” –oli kyseisen treenin johtoajatus. Treenin jälkeen kerroin pelaavani amerikkalaista jalkapalloa. Are you a linebacker? –se kysyi. Jepjep  J (normaali reaktio on katse päästä varpaisiin ja takaisin, eli n. 159cm:n matka)

Aina ei viitsinyt mennä salille huhkimaan, kun ulkona paistoi aurinko J

Se, mikä treenistä jäi enimmäkseen puuttumaan, oli kontaktitreeni ja harmittelin, että keksin vasta loppuvaiheessa, että olisi saattanut olla varsin hyödyllistä lyöttäytyä rugbyporukoiden treeneihin.

Etelä-Afrikassa Rugby on toinen uskonto ja vaikka jalkapallon ja rugbyn välille koitetaan monesti rakentaa vastakkainasettelua, sai tällä lajilla siellä kuitenkin yleensä yllättävääkin respectiä. Yleensä uusien tuttavuuksien vuorosanat olivat suurin piirtein seuraavat:  Mistä sä olet? Ai Suomesta, onko se Euroopassa? Mikä sun laji on? Mikä? Oikeesti? Ihan oikeesti? So cool! Kerroin ylpeänä paikallisille (ja suomalaisille), että naiset pelaavat MM-kisat ensi kesänä Suomessa.  Myös YLE kävi paikan päällä ja pääsin yhdessä muutaman muun kanssa juttelemaan Heneliuksen Inkan kanssa TV-kameran edessä.  Totta kai kerroin myös kameralle, mikä mun lajini on.

Liityin demoneiden riveihin siis syksyllä. Lajitaustaa oli ennestään niin joukkue- kuin yksilölajeistakin ja jenkkifutis tuntui heti kovin omalta. Saman tien mulle oli myös selvää, että a. haluan pelata oman paikkani niin hyvin kuin mahdollista b. haluan olla mukana voittamassa Suomen mestaruutta GS:n kanssa ja c. haluan päästä edustamaan Suomea kotikisoissa. Tiesin, että tavoitteista etenkin viimeinen on rookielle tiukka ja olen myös saanut muutaman yllättyneen hymyn kun olen siitä maininnut. Mutta; kuka muhun uskoo jos en minä itse? Ei ”näin vanhana” ole mitään järkeä aloittaa tällaista lajia, jos tavoitteet eivät ole korkealla. Ensimmäistä kertaa treenaan siis jotain lajia tosissani.  Ja kyllä, olin aika onnellinen, kun karsintaleirikutsu tavoitti minut Potchissa. Nyt olen takaisin Suomessa ja tänään pääsen piiiitkästä aikaa kolistelemaan joukkueen kanssa!

Anu R

Napsu koti kesää

Niin se aika vain vierähtää. Kesän ensimmäiseen matsiin on aikaa hieman päälle kaksi kuukautta. Lumihanget ovat vielä varsin paksut ja pakkanen kutittaa korvia, mutta viime viikonloppuna käännettiin katseet monin tavoin kohti kesää.

Viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa järjestettiin Ball Sports messut, jossa SAJL oli mukana esittelemässä rakasta lajiamme ja tietysti promoamassa kesän MM-kisoja. Mukana oli myös melkoinen joukko naisjenkkifutareita. Perjantaina käveltiin kaiman kanssa messuhallia ympäri ja jakelemassa MM-kisojen flyereita. Flyereiden jakamisen välissä pidettiin Kellun kanssa pienet messuolympialaiset, jotka hävisin ihan raa'asti 0-4. Onneksi pääsin hukuttamaan loputtoman pettymykseni golfrangelle. Golfväline-esittelijän ilme oli näkemisen arvoinen kun kaksi jenkkifutaria tuli testaamaan mailoja. Meillä puolestamme oli pokassa pitelemistä kun esittelijä tarjosi meille ensin jotain naisten löysiä grafiittivartisia mailoja. Itsepintaisesti otin kuitenkin käteeni stiff -vartisen mailan taotulla lavalla ja menin lyömään, esittelijän jäädessä tuumimaan, että ei onnistu tolla mailalla. Onnistuin yli esittelijän oletusten. Muutaman lyönnin jälkeen oli minulla ja kaimallani oikeanlaiset mailat kädessä. Mainittakoon ettei kummallakaan ollut naisten löysää grafiittivartta. :) Esittelijäkin sai testisession jälkeen MM-kisojen flyerin käteen ja iloisen toivotuksen tulla katsomaan MM-kisoja vantaalle.

Pitkästä aikaa golfmaila kädessä. Ei mikään ladyflex :)

Lauantaina ohjelmassa oli kaksi puolen tunnin demoa messukeskukseen rakennetulla pienellä kentällä. Noin kymmenen hengen voimin koitimme lyhyessä ajassa näyttää yleisölle mitä kaikkea jenkkifutis on. Tuskin saimme lajin syvintä olemusta tuotua esille, mutta ainakin himpun verran näkyvyyttä. Kentän laidalla oli ihan kivasti uteliaita silmäpareja ihmettelemässä, että "Pelaako naisetkin jenkkifutista?". Demojen jälkeen muutamat meistä joutuivat "suuren yleisön" eteen haastateltavaksi. Haastattelutilanne on aina yhtä kutkuttava ja aina tuntuu, ettei saa mitään viisasta suustaan ulos.



Hakkaraisen siskokset piinapenkissä.

Demojen välinen aika käveltiin porukalla pitkin messuja ja jaeltiin flyereita. Itse en jaksanut ottaa kamoja pois, vaan käppäilin harttarit päällä. Harttarit päällä käveleminen sai aikaan melkoisen tuijotusefektin. Useat messuvieraat jäivät oikein perään tuijottamaan ja ihmettelemään. Eräs seurue ei meinannut millään saada silmiään irti ja leukojen kerääminen lattialta vei heillä jonkin aikaa.


Messuilla promoamassa ja herättämässä ihmetystä.


Messuilta suoraan kohti Pallomyllyä ja kevään ensimmäistä harkkamatsia. Saimme vastukseksi Bouncersin naiset Mikkelistä. Oli iloinen yllätys nähdä heidän rosterinsa kasvaneen selvästi viime kesästä. Etelä-Savossa tehdään selvästi hyvää työtä jenkkifutiksen saralla.

Melkoinen määrä mimmejä.

Pukukopissa oli aistittavissa pienoista jännitystä ja hermostuneisuutta. Muutamalla rookiella varmasti jäi edellisen yön unet nukkumatta. Monelle kyseessä oli ihka ensimmäinen kerta pelipaita päällä. Kyllä se vaan näin vanhaa kettuakin vähän kutitteli mahanpohjasta. Koko poppoo onnistui kuitenkin selättämään jännityksen ja kentällä nähtiin kunnon tason nosto verrattuna edellisiin treeneihin. Harkkamatsi pelattiin niin, että vuoronperään hyökättiin 10 downia, joten mitään tuloksia ei matsista ole olemassa. Juoksuhyökkäys sujui alusta lähtien hienosti ja heittohyökkäyskin alkoi sujua loppua kohden. Tästä on hyvä ponnistaa kohti kesää.

Omaan suoritukseen en ole täysin tyytyväinen. Vuosi poissa hyökkäyksestä ja vanhat tutut virheet palaavat kummasti suoritukseen. Ensimmäinen askel virheiden korjaamiseen on, tottakai, niiden tiedostaminen ja eilinen lisäsi tietoisuuttani kummasti. Harkkamatsi on tietysti loistava tilaisuus näiden virheiden esiin tuomiseen, koska treeneissä harvoin saadaan aikaan noin autenttista pelitilannetta. Nyt täytyy vain kaivaa aivojen kovalevyltä hieman pölyyntymään päässeet tiedostot "näin juokset ja blokkaat matalammalla", sekä "heittosuojauksen alkeet". Ei se puolustuskaan niin hyvin mennyt, ettei sitä tarvisi kaivella muistin syövereistä, mutta ne tiedostot on vaan vähemmän pölyssä.

Kesä tulee kovaa vauhtia, mutta ensi viikon allekirjoittanut viettää Itävallan alpeilla extreme reisitreenin merkeissä. Useamman kilometrin mittaiset rinteet saavat varmasti reenatutkin reidet hapoille.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille toivotellen,
Sellu

P.S. Maajoukkueen karsintaleirille aikaa vajaa 7 viikkoa.