N....Y....T..... NYT MENNÄÄN!

Hoplaa!

Viimepäivien aikana olemme erinäisistä medioista saaneet lukea/kuulla/nähdä paljon uutisia naisten jenkkifutiksesta. Miksi joka paikassa kuhistaan naisten jenkkifutiksesta ja kotikisoista? Mitä se oikein tarkoittaa? No tietysti sitä, että kisat on täällä. Vihdoinkin! Tuleeko ne kuitenkin liian aikaisin? Olenko oikeasti nyt valmis? Onko joukkue valmis? Ollaan valmiita tai ei, niin huomenna kisaviikko pääsee oikein kunnolla käyntiin.

Koko tämä kisojen alusviikko on osaltani täynnä unettomia öitä. Heh heh, tämä johtuu yövuoroviikosta, joka osui juuri pahasti tähän kisojen alle. Yöt töitä, aamulla muutama tunti unta ja iltapäiväksi ja illaksi treenaamaan joukkueen kanssa ja suihkun kautta taas töihin. Helppoa kun sen osaa... Oikeasti parempiakin vaihtoehtoja valmistautumiseen olisi oikeasti ollut, mutta näillä mennään.

Kisafiilis nousee kohisten kun auton takapenkillä on maajoukkueen pelipaidat ja kypärä. Taitaapa jokunen perhonenkin olla eksynyt mahan pohjalle. Töissä ei ajatukset meinaa millään pysyä työasioissa, joudun ihan tosissani ponnistelemaan. Tästä yöstä on vielä selvittävä kunnialla. Huomenna treenien jälkeen majoittaudutaan kisahotelliin ja sulkeudutaan omaan pieneen jefukuplaan. Tuo sana,  jefukupla, on jo hieman käytössä kulahtanut, mutta käytän sitä silti, koska se kuvaa niin oivasti vallitsevaa tilaa. Kaikki ympärillä on jenkkifutista. Reilun viikon hengität, mietit, pelaat, koet, ajattelet, näet ja elät jenkkifutista. Sitä sulkeutuu niin kuplansa sisään, että arkielämän huolet ja murheet katoavat.

Kirjoitan tätä tekstiä ruokatunnilla, joka on pahasti myöhässä. Kello on noin kuusi aamulla ja 6 tunnin päästä pitäisi olla valmiina lähtemään treeneihin ja "reissuun". Kamat on pakkaamatta ja nukkuakin pitäisi jossain välissä. Vähän pyykkiäkin on pesemättä. Lainaten armasta äitiäni totean, että asioilla on tapana järjestyä. Nyt ei muuta kuin siivoamaan työpöytä.

Käy katsomassa naisten maajoukkueen fanisivut. Sivuilta löydät linkkejä esimerkiksi eri tahojen tekemiin pelaajahaastatteluihin.

Toivottavasti näen paljon faneja kentänlaidalla, mutta jos et pääse livenä katsomaan niin seuraavaksi parasta on katsoa pelit streamina.

-Sellu-

  

Valmistavan leirin tapahtumia

Vakaa aikomukseni oli kirjoittaa leirin kuluessa raporttia tänne blogiin, mutta kirjoittamatta jäi. Leiri oli niin työntäyteinen, ettei ylimääräistä aikaa jäänyt nimeksikään. Tässä kuitenkin tunnelmapaloja leiriltä näin jälkikäteen.

Lauantaina aamuvarhaisella koko kööri saapui Pajulahteen. Ensimmäisenä saatiin avaimet huoneisiin ja sen jälkeen meille luovutettiin seuraavien viikkojen muotikuosit eli maajoukkueen edustusasut. Edessä pikainen majoittautuminen ja sen jälkeen suunta kohti ensimmäisiä treenejä. Joukkue ei kokonaisuudessaan mahtunut majoittumaan samaan taloon. Puolustuksen linja ja sisärissut majoittuivat omaan lukaaliinsa muista erilleen, tämä ei tosin menoa haitannut. Huone ei ollut koolla tai asumismukavuudella pilattu, mutta ei siellä paljon ehtinyt aikaa viettämäänkään. Kolmostalon asukeilla oli se etu puolellaan, että meitä oli vain kaksi henkeä vessaa kohden. Elämän pieniä iloja sekin.


Molemmat lauantain treenit vedettiin ”helmets only” -tyyppisesti eli suuremmat kontaktit jätettiin odottamaan myöhempiä päiviä. Ensin laitettiin ensin aivot töihin ja virkisteltiin muistiin pelikirjan koukerot. Kun kaikki koukerot olivat suurin piirtein hallussa lisättiin päälle vähän uutta. Ei huolta, leirin edetessä pääsimme kyllä kontaktin makuunkin ihan tarpeeksi. Hyökkäyksen ja puolustuksen lisäksi leirillä hiottiin erikoispelejä. Allekirjottaneen aloituspotkun tekniikkaongelmatkin tuli samalla ratkottua. Pieniä juttuja, mutta kun ei itse osaa korjata. Onneksi oli ammattilaisia auttamassa. Muutamaan otteeseen suomen kesä näytti myös nurjan puolensa ja heitti meidän niskaan vettä oikein urakalla. Onneksi meitä ei ole tehty sokerista. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka kisojen aikana sataisi kaatamalla, joten on hyvä myös treenata märissä olosuhteissa.

Fyysisen treenin vastapainoksi kävimme paljon asioita läpi luokkahuoneessa. Allekirjoittaneelle muistui kovin kouluajat mieleen kun kulutin luokan penkkejä sekä puolustuksen että hyökkäyksen vuoroilla. Aina ei edes luokkahuoneaika riittänyt, vaan heittosuojauksen perusteita käytiin läpi jopa asuntolan takapihalla.

Puolustus opiskelee ahkerasti

Videolta näimme usein edellisessä treenissä tehtyjä suorituksia ja koitimme parhaamme mukaan ottaa niistä opiksemme. Ei voi kun todeta, että kyllä videokuva on todella armotonta. Sitä kuvittelee olevansa niin nopea ja sulava liikkeissään, mutta taitaa nopeus olla vain minun korvienvälissä. Nykytekniikka helpottaa opiskelua siinä, että nyt treeneissä kuvatut videot ovat saatavillani vaikka kotisohvalla. Pystyn näin väliviikollakin katsomaan videoita ja miettimään syntyjä syviä. 

Pajulahti tarjosi myös loistavan mahdollisuuden uittaa treenissä kipeytyneitä lihaksia järvessä. Järven vesi oli vielä sen verran raikasta, että se toimi mainiona kylmähoitona. Treenien välissä uimassa pistäytyminen ja illalla saunominen ja uiminen olivatkin suuressa suosiossa. Uskaliaimmat pulahtivat järveen jopa aamutuimaan. Muutamia joutui vähän suostuttelemaan uimatouhuihin, mutta pienen suostuttelun jälkeen kaikki uivat tyytyväisinä.

Nälkä lähtee syömällä

Tällaisen suursyömärin, kuten minä, mieltä lämmitti kovasti kun sai vain kävellä valmiiksi katettuun pöytään. Ensimmäisenä iltana tein tosin amatöörimäisen virheen ja söin liian vähän. No se kostautui saunan jälkeen kun iski kauhea nälkä eikä ollut mitään syömistä. Onneksi eräs pakkaajahirmu pelasti päiväni (oikeammin yöni) antaessaan riisikakkunsa ja banaaninsa minulle. Aina ei ravintolan ruoka ollut niin kovin maittavaa ja jälkiruoat olivat mitä eriskummallisempia, mutta pääasia oli, että nälkä lähti.

Sellun taikapatukka käytössä

Leirin loppua kohden alkoi lähes jokaisen kropasta löytyä jumituksia ja kremppoja joihin ei enää uiminen tehonnut. Onneksi meillä oli leirillä mukana omat ”hierontajoukot”. Hierontapöydältä moni pelaaja sai helpotusta tuskiinsa. Aina ei tarvittu edes ammattilaisten apua. Kotoa lähteissäni otin matkaan foamrollin, joka osoittautui pelastavaksi enkeliksi (ainakin muutamalle sisärissulle). Myös nystyräpallo tuli tarpeeseen. Sainkin näiden apuvälineiden vuoksi hieman kyseenalaisen lempinimen, mutta jätettäköön se nyt joukkueen sisäiseksi. Pääasia oli kuitenkin, että pienten rollailutuokioiden jälkeen laulu raikasi entiseen malliin käytävän toiselta puolelta. Tutuiksi tulivat niin Pullava -mainoksen tunnari kuten myös Miehen puolikkaiden tunnari.

Viimeisenä iltana toivoteltiin kaikki MM-kisarookiet tervetulleiksi joukkueeseen. Ennen varsinaisen ohjelman alkua hoitelin ensin erään vedon alta pois. Kiitos kynsilakkaa, korkkareita ja hametta lainanneille tahoille. Vanhat jermut järjestivät pieniä kisailuja ja tehtäviä rookiejoukkueille.  Muutama valmentajakin pääsi osallistumaan yhteen tehtävään. Illan hämärtyessä nauru raikui pitkin Pajulahtea ja voi olla, että joku olisi tarvinut myös tenaa... Voi pojat millaisia rookieita meillä on! Kyllä tällaisella tiimillä on hyvä lähteä kisoihin!

Leirin päätyttyä jokainen suuntasi juhannuksen viettoon kuka mihinkin. Itse vietin rauhallisen ja rentouttavan viikonlopun kotikonnuilla Valkealassa. Äidin lihapatojen ääressä rentoutui niin mieli kuin kroppakin. Leirillä olleita ei varmasti yllätä jos kerron että saunottua ja uitua tuli reilusti. 

Kisahuuma alkaa yltymään, eikä millään malttaisi tehdä töitä tässä väliviikolla, mutta ei auta. Onneksi enää on vain kolme yötä tehtävänä ja sen jälkeen voi taas sukeltaa jefukuplaan 1,5 viikoksi.
Kohta mennään!!  

Tsekkaa kisojen käsiohjelma.

-Sellu-

Pakkaustouhuja

Apua, aamulla alkaa viiden vuorokauden mittainen kesäleiri Pajulahdessa, enkä ole vielä pakannut.

Tuskaisena ravaan kotona ympyrää pesukoneen, pyykkikorin, pelikassin, kuivaustelineen ja vaatekaapin välillä. Yritän epätoivoisena miettiä mitä tarvitsen mukaan, kun maajoukkue kokoontuu MM-kisoihin valmistavalle karsintaleirille ja ohjelmassa on vähintään kahdet, mahdollisesti jopa kolmet treenit päivässä. Lisäksi on tiedossa opiskelua luokkahuoneissa, sekä jotain epäilyttävää sosiaalistakin toimintaa.

Lähden perusteista liikkeelle. Mitä tarvitsen kentällä? Kuten pelipäivänäkin, aloitan särmikkään pakkaamisen alhaalta ylöspäin. 

Mietin ensin, että mukana on pelikengät, pelisukat, pelihousut, niiden sisälle kaikki suojat (lonkka-, polvi-, reisi- ja häntäluusellaiset), sekä pelihousujen oma vyö. 

Sen jälkeen siirryn laskemaan, että mukaan tulee myös aluspaita, alusasutoppi, pelipaita, kypärämyssy ja piilolinssit. 

Viimeisenä tarkistan, että laukussa on pelihanskat, kasa urheiluteippiä ja lääkepussukka. Juu, ja tietysti tarvitaan hartiasuojat ja kypärä. Ihan välttämättä.

Tämä kaikki oli tähän asti vielä suht helppoa, mutta sitten alkaa vaikeampi pala, eli ns. meteoriittivaihe. 

Mitä jos tarvitsen toiset pelihousut, entä jos pelipaita repeää, jos vaikka kengät kastuu, entä jos myssy hikoaa, eikä ole aikaa pestä? Meteoriittivaiheessa ainoana ratkaisuna on pakata kaikki, ihan kaikki, tuplana. 

Hyvä, nyt on ensimmäinen laukku täynnä.

Toiseen laukkuun aloitan pakkaamaan alusvaatteita laskemalla leirin ohjelmasta treenien ja nukuttavien öiden määrän. Treenien määrän mukaan poimin laatikosta laukkuun 15 paria päiväalushousuja, muutamat yöpöksyt ja lähes saman verran sukkia (tukisukat check). 

Alustoppeja ei kotoa löydy puhtaana kuin kuusi, joten eittämättä joudun käsipyykille kaikesta varautumisesta huolimatta.

Alastihan ilmeisesti näissä urheiluopistoissakaan ei saa olla, joten muut vaatteet on hyvä ottaa mukaan myös. Suomen sääolosuhteet huomioiden on syytä varautua kaikkeen räntäsateen ja helleaallon välillä.

Tiensä laukkuuni löytääkin siis verkkahousut, kolmet shortsit (mitä jos yhdet kastuu-teorialla oikeutettua), kahdet trikoot, kuusi t-paitaa, kolme hupparia (rönttä Team Finland, muuten vaan hieno ja yksi liian pieni, mutta niin kiva, ettei raaski jättää kotiin), sekä hiihtotakki (se on pinkki ja tosi lämmin, ainakin jos sataa lunta). 

Myssyjä, pantoja tai pipoja on mukana yhteensä kahdeksan. Urheiluun, oikeaan hiusten sitomiseen ja pari jotka sopivat ihan vaan cooliin poustailuun. Samalla periaatteella mukana on neljät kengät, niiden kaksien pelikenkien lisäksi.

Kosmetiikkaa on alakoululaisen koulurepullisen verran. Rauhoittavasta yövoiteesta ei voi tinkiä edes näin agressiivisessa tilaisuudessa. Hiusharjakin löytyy, samoin fööni ja suoristusrauta. Ohjelmassa lukee yhdelle illalle määrittelemätöntä ohjelmaa ja itse olen laskenut Nastolan vapaapalokunnan poikien tanssiesityksen varaan. Tarkoituksenani on tietysti esiintyä tässä määrittelemättömässä tilaisuudessa parhaimmillani, jälleen kerran mitä jos-teoriaan viitaten. Siksi siis tuo suoristusrauta.

Noh, nyt kun olen täällä Pajulahdessa ja ensimmäinen päivä on pulkassa, niin olen päässyt purkamaan laukkuni. Edellä mainittujen välttämättömyyksien lisäksi laukuista löytyi hätäpäissään pakatut iPad, neljä iPhonen laturia (joista yksi meni jo Karaoke-Kellille lainaan alle 4 h saapumisesta), isot Fiskarsin sakset (ei selitystä), hyppynaru, kahdet silmälasit, kahdet aurinkolasit, parfyymi, 6 Gainomaxia, 6 Alpro-soijajuomaa, banaaneja, riisikakkuja, pikkureppu, kynä ja pelikirja.

Joitain välttämättömiä varusteita.

Se, mitä sieltä ei löytynyt, oli piilolinssineste. Mistään näistä muista varusteista ei ole tietenkään mitään hyötyä, jos en näe eteeni. Toivotaan, että esim. joku hyppynarua tarvitseva tarjoaa vaihtarina lurauksen Optiseptiä. Muutenhan olen screwed.

Joku voisi kategoriaoida tätä pakkaustouhuani jefumaailmassa pyörivällä käsitteellä "organisaatiokulttuurinen ero". 

Itsehän vain haluan varautua i-han kaikkeen. Ensimmäisen päivän perusteella ongelmia ei taida esiintyä. Saatiinhan me vielä kokonainen edustusasusetti luontaisetuna.

-Tuntematon pakkaaja-

Sadepäivän ajatuksia

Alkukausi on paketissa ja SM-sarja jää maajoukkuetauolle. Istun kotona keittiön pöydän ääressä, juon kahvia ja katselen ulos. Ulkona sataa kaatamalla, minulla ei ole kiire mihinkään. Hyvä, että sataa nyt. Juuri tällä viikolla se ei haittaa minua ollenkaan, sillä nyt on huilin aika. Siemailen kahvia kaikessa rauhassa ja mietin päättynyttä alkukautta. 

Ensimmäisenä mieleeni tulee ajatus, että olipahan rypistys. Oikeasti alkukausi oli vain neljä peliä 29 päivän sisään, mutta jostain syystä se tuntui todella raskaalle. Töissä on menossa melkonen hurlumhei ja se kyllä syö naista oikein urakalla. Onneksi on harrastus jonka pariin voi paeta työstressiä. Myös vuorokalenteri näytti keväällä todellisen nurjan puolensa pelimatkoista palautumista ajatellen. Kun yömyöhällä olin pelireissulta kotona ja kello soi aamulla 05:30 kolmen tunnin unien jälkeen, mietin sängystä noustessani, että minkä vuoksi haluan kiusata itseäni näin paljon. Ja kun seuraavan reissun jälkeen menin suoraan yövuoroon, mietin toistamiseen, että miksi. Vastaus on yksinkertainen. Pelaaminen vain on niin kivaa.

Alkukausi toi mukanaan neljä voittoa (Sarjataulukko) ja joukkueen suoritus parani sitä mukaa kun kausi edistyi. Onnistumisen elämyksiä tarttui varmasti jokaisen selkäreppuun ja niillä eväillä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Mihinkään hyvänolontunteeseen ei kuitenkaan ole tuudittautuminen, sillä se on tie rappioon. Kaudesta on kuitenkin pureskeltu vasta alkupalat. Muutama valitettava takaiskukin osui joukkueeseen loukkaantumisien merkeissä. Sairastuvalla makaaville joukkuekavereille toivotan pitkää pinnaa sairaslomalle ja tsemppiä kuntoutukseen. Omat pelisuoritukset ovat olleet paikoitellen ihan kelvollisia, mutta paljon on vielä parantamisen varaa. Välivuoden jälkeen on siistiä taas päästä juoksemaan pallo kainalossa päin vastustajia. Olen suuresti nauttinut joukkueessamme huokuvasta positiivisesta tekemisen meiningistä. Treeneihin on kiva tulla kun tietää kaikkien olevan täysillä mukana. Vaikka olisi kuinka kamala työpäivä alla, lähtee treeneistä kotiin paljon iloisemmalla mielellä.  

Nyt on kuitenkin se hetki kun oman joukkueen asiat jätetään taka-alalle ja käännetään ajatukset sinivalkoisiin. Nyt on käsillä ne viikot joiden vuoksi on talvella tiristetty litratolkulla ylimääräistä hikeä. MM-kisojen valmistava leiri on nenän edessä ja ensimmäiseen matsiinkin on aikaa vain 17 päivää. Ilmassa alkaa olemaan suuren urheilujuhlan tuntua. Otan eteeni hyökkäyksen pelikirjan ja urheilujuhlan tuntu katoaa saman tien. Tässä on melkoisesti uutta opiskeltavaa. Kynä käteen ja kuvioita paperille, kyllä tämä tästä suttaantuu. Vielä pikakertaus puolustuksen pelikirjaan ja olen valmis leirille.

Ajatukset palaavat hetkeksi kesään 2010 ja silloiseen valmistavaan leiriin ja itse kisoihin. Se oli siihenastisen elämäni parasta aikaa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi päästessäni kokemaan saman uudelleen. Leiri pidetään nyt eri paikassa ja mukana on paljon uusia kasvoja, mutta olen aivan varma, että tästäkin leiristä tulee yhtä ikimuistoinen. Aivan samanlaista jännitystä ei nyt ole havaittavissa kuin viimeksi, mutta se varmaan johtuu siitä, että nyt tiedän paremmin mitä on edessä. 

Lauantaista eteenpäin elän viisi päivää jefukuplassa, kuin oikea urheilija. Treenit kaksi kertaa päivässä ja päälle vielä opiskelua. Ruokahuolto on järjestetty niin, että sen kuin hakee ruokaa ja syö. Ei kauppareissuja, ei kokkaamista, ei sitä suunnatonta harmistusta kun aamukahviin ei olekaan maitoa. Itse on huolehdittava itsensä oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja oikeassa varustuksessa. Tietysti on itse myös pidettävä huoli, että on jokaisessa treenissä fyysisesti ja henkisesti 100 % kunnossa. Kuulostaa helpolta, vai mitä? Leirin jälkeen voin raportoida oliko niin helppoa kun kuvittelen.

Leirin ja kisojen välissä on käytävä vielä tekemässä viikko yövuoroja. Valitettavaa, mutta näin on omakustanneammattiurheilijan toimittava. Ihan täysin en voi ajautua jefumaailmaan, vaan välissä on palattava rakentamaan hyvinvointia. Tärkeää tietysti sekin.

Huomenna aamusta on edessä pakkaaminen. Kamala sentään miten paljon vaatteita on otettava mukaan, että jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen on sopiva varustus. Onneksi joukkueenjohtaja selvitti etukäteen, että urheiluopistolla on pyykinpesumahdollisuus. Nii-in, tämäkin kuuluu näihin organisaatiokulttuurisiin eroavaisuuksiin.

-Sellu-

(Home) Game Day

Kesän ensimmäinen kotipelipäivä! Kello 13 kick off tarkoittaa aikaista aamua ja suhteellisen pitkää päivää. Edellisen illan hiilaritankkaus ja nesteytys suoritettu huolella. Aamulla kello herättää klo 8, tukeva aamupala ja pakkauspuuhiin. Paniikki on aina sama - toivottavasti kaikki tärkeä mukana. Pyykkinarulta puolikosteat pelisukat kassiin, kertaus kengistä kypärään että kaikki on mukana.

Hallittua pakkaamista

Kello lähestyy kymmentä, kohta pitäisi olla jo Velodromilla. Kiire tulee jälleen. Kotijoukkue on paikalla ensimmäisenä, onhan meillä tehtävänä kenttämerkkien pystytys. Pieni sotasuunnitelma siitä miten ei häirittäisi pyöräilijöitä joilla vuoro jatkuu vielä hetken. 20 demonia ryhtyy töihin ja muutaman minuutin kuluttua kenttä on valmis peliareenaksi. Rookietkin saivat ensikosketuksen legendaariseen Velodromin mattoon. Aikaa kick offiin on kaksi tuntia.

Kenttä kasaan, vielä oli pilvistä!

Velodromin aula alkaa täyttymään pelaajista, valmentajista ja huoltajista. "Paula, onks sul saksia?" "Paula, onks vedet jo valmiit?" "Paula, onks sul neulaa ja lankaa?" Huoltaja Paula on kovilla. Valmentajat briiffaavat pelaajia yksi kerrallaan spessuista. Osa on teipattavana aulan penkeillä. Vessajono on pitkä. Pukuhuoneessa raikaa soittolista, jonka sisältö herättää keskustelua. "Ei taas tätä sukkahousuheviä!" "No kyllä ne euroviisutkin meni jo!" Yksi asia on varma. Through the fire and flames on kuultava ennen peliä. Taikauskoisia ei olla, mutta eihän se peli sujunut Seinäjoella kun tämä Game Startteri unohtui. Vähän vielä evästä ennenkuin tarkastetaan viimeisen kerran onko kaikki varusteet mukana. Vielä ehtisi hakemaan kotoa. Onneksi jollain on aina kaksi paria sukkia tai kahdet hanskat unohtelijoille lainaksi. Tällä kertaa kuitenkin harttarit niskaan ja kohti lämmittelyjä!

Tässä vaiheessa joukkuekuva! Pelleilyksihän sekin meni... (kuva: Satu Arponen)

Jonot odottaa, joku vielä viimeistelee ponnaria. Tuuraava dj tekee työtä käskettyä ja päräyttää jo aiemmin mainitun biisin lämmittelyjen alkuun. Keli tuntuu mukavalta, vähän pilvistä, sopivan viileää. Joukkueesta huokuu keskittyminen tärkeään matsiin. Fiilis on leppoisa, mutta määrätietoinen. Valmentajien lyhyen Pep Talkin jälkeen vielä pelipaikkakohtaiset lämmittelyt ja muutamat downit tiimiä. Pakollinen vessatauko ja kohti kolikonheittoa. Ryhmä kasaan, fiilis ylös ja "DEMONS" kajahtaa niin että velodromi raikuu. Palautusjoukkue siirtyy kentälle ja peli käynnistyy. 

"Yy-kaa-koo DEMONS!"

Pelihän sai shokkialun ja vierasjoukkue siirtyi johtoon. Tästä ei onneksi hätkähdetty, ja Demons-hyökkäys aloitti hallinnan. Pelin kulusta kannattaa lukea tarkemmin täältä, päällimmäisenä jäi kuitenkin fiilis onnistumisista, itseluottamuksesta ja rauhallisuudesta. Reilu kahden tunnin kuluttua tuomari nosti pallon kohti taivasta 54-14 lopputuloksen merkiksi. Kättelyt, valmentajien loppupuheet ja omakustanneurheilijan talkoot, eli kenttämerkkien purku varastoon. Vasta tämän jälkeen lupa tervehtiä omia faneja ja perheenjäseniä katsomossa. Hymyt on herkässä kotijoukkeella.

Done! (Kuva: Sami Koljonen)

Illalla vielä fiilisteltiin onnistunutta matsia porukalla. Samalla jännitettiin kisakatsomossa ainoan suomalaisjoukkueen EFL-ottelua Itävallassa. Raivoisa kannustus ei kuitenkaan riittänyt, ja Roostersia vastaan tehtiin saman päivän aikana yli 100 pistettä, joka lienee melko historiallista. Omat pelikuvat ilmestyi nettiin ja vielä muistelut hienoista (ja ehkä vähän hauskoista) suorituksista. Katseet suunnattu kuitenkin tiukasti kahteen treeniviikkoon, joiden jälkeen luvassa jännittävä pelireissu Turkuun.

t. Nimim. "Unohtelija vm. -82"

ps. Lisää Sami Koljosen kuvia löytyy täältä! 

Ouluun ja takaisin

Sarjaohjelmaan oli 18.5.2013 merkattu peli Oulu Northern Lights – GS Demons. Konkareille tämä peli merkitsi revanssia viime vuoden finaalista, joka Oulu vei nimiinsä. Minulle peli oli toinen matsi ikinä ja odotin tiukkaa peliä ja hauskaa reissua, vaikkakin bussimatka Ouluun ja takaisin puudutti pakarat jo etukäteen. Menomatka starttasi Velodromilta iltapäiväauringossa 15:30. Lämpötila bussissa hipoi sisäisen lämpömittarini mukaan kolmeakymmentä ja omalta osaltani matka sujui melko lailla lepäillessä ja korttia pelatessa. Oulussa oltiin perillä vasta hiukan ennen puolta yötä, joten bussista pikapikaa peiton alle, jotta jaksettiin aamulla herätä hotellin aamiaiselle ennen peliä .

Bussissa joku nukkui...

...ja joku nautti kuumuudesta.

Alkulämmittelyissä lämpimällä kentällä tuntui vielä siltä, että aamiaisesta oli hiukkasen liian lyhyt aika, mutta kun peli alkoi 11:30 ja kesti ennätykselliset(?) 3h 5min, olin täydellisen tyytyväinen aamulla nautittuun runsaaseen aamiaiseen. Lämpötilakin taisi olla jossain hellerajan paikkeilla, eli helpolla ei kukaan päässyt. Peli sujui meiltä hyvin, puolustus pelasi erinomaisen tiukasti ja hyökkäys onnistui säännöllisin väliajoin murtamaan vastustajan puolustuksen.

Odottelua sidelinellä

Oma pelini oli hieman kahtiajakoinen; välillä pysyi pallo käsissä ja välillä ei. Välillä juoksin sinne minne pitikin ja välillä en. No, lessons learned ja eteenpäin. Omat top 3 –hetket Oulun kentällä olivat seuraavat: 1. Hyökkäyksen linjaihmiset tulivat puolustuksen vuorolla ilmoittamaan, että ”me sovittiin, että tehdään maali kun sä menet seuraavan kerran kentälle.” 2. Me tehtiin maali kun menin seuraavan kerran kentälle. Edettiin joitain jaardeja kerrallaan ja viimeinen juoksu ehti maalialueelle juuri ennen, kun mut lanattiin maahan. En uskaltanut edes tuulettaa kun en ollut varma, oliko se maali  ( ja TOP 3:ssa tämä on nyt erityisesti siksi, että se oli elämäni ihan ensimmäinen TD ikinä) 3. Pikainen jälleennäkeminen Ouluun muuttaneen kaverin kanssa pelin jälkeen . Peli päättyi 7-38 ja fiilis pelin jälkeen oli hyvä (vaikkakin väsynyt)!

No se paluumatka sitten.. Olin jo hetken ollut siinä uskossa, että mitään rookiekastajaisia ei tule, mutta OLIN VÄÄRÄSSÄ. Paluumatkalla rookiet jaettiin kahteen joukkueeseen ja konkarit olivat järjestäneet kaikenlaisia viihdyttäviä kilpailuja. Oli sokkosuunnistusta, juomakilpailua (vichyä tietenkin), puheita ja lauluesityksiä. Aivan loistava paluumatka, joka tuntui paljon nopeammalta kuin menomatka ja pian oltiinkin takaisin Helsingin Velodromilla.

Oulun reissu oli kaikin puolin onnistunut ja vahvisti omaa tunnetta lajivalinnan oikeudesta. Meillä on loistava jengi, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin!

Rookie #85

 

Koukuttava jenkkifutis

Vuonna 2007 kuulin ensimmäisen kerran että Suomessa voi harrastaa amerikkalaista jalkapalloa. Olin katsonut pari Super Bowlia aikaisemmin ja pidin lajista vaikka en siitä paljoa ymmärtänytkään. Tuolloin harrastin Hontai Yoshin Ryu jujutsua erittäin aktiivisesti ja tähtäsin 1. dan arvon saavuttamiseen eli mustaan vyöhön. Miespuolinen treenikaverini harrasti jenkkifudista jujutsun lisäksi ja kertoi tarinoita peleistä ja harjoituksista. Päätin ottaa selvää olisiko naisilla myös mahdollisuus pelata vaikka en ikinä aikaisemmin ollut kiinnostunut joukkuelajeista. Jenkkifudiksen fyysisyys ja rajuus kiinostivat sillä olinhan aina ollut iso ja voimakas.

1. dan-kokeesta v. 2008

Otin yhteyttä Demonien silloiseen päävalmentajaan ja sain kutsun tulla katsomaan treenejä. Olin kuitenkin melko pettynyt että naisille oli tarjolla vain ilman varusteita pelattavaa semi-contact versiota. Menin kuitenkin katsomaan treenejä ja pääsin jopa kokeilemaan linjahommia ihan kylmiltään. Pelaamaan en vielä päässyt sillä oli kesä ja kausi oli jo edennyt pitkälle. Lähdin treeneistä jefukipinän saaneena ja innoissani.

Aloitin jenkkifudiksen kaudella 2008 ja ilokseni naiset siirtyivät pelaamaan varusteet päällä. Olin kuitenkin varma että jujutsu säilyy ykköslajinani ja harrastan jenkkifudista sen ehdoilla. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin panostavani enemmän ja enemmän jefuun. Lopullinen hurahtaminen tapahtui kun pääsin pelaaman ensimmäisen pelini. Olin ihan pihalla ja paniikissa, mutta siitä huolimatta päälimmäinen ajatus oli…SIISTIÄ!

Nykyään käytän jefutreeneihin ja oheisharjoitteluun paljon aikaa, mutta löydän silti aikaa myös muille lajeille. Mielestäni jefua ei voi harrastaa puolivaloilla. Olen täysillä mukana tai sitten siirryn katsomon puolelle. Ennen jenkkifudista en olisi ikinä uskonut että minulla olisi SM mitaleita saatika MM mitali. Jo pelkkä maajoukkeessa pelaaminen tuntui aikaisemmin mahdottomalta ajatukselta. Olen saanut niin paljon jefuvuosieni aikana että treenaamiseen käytetty aika ja mahdolliset mustelmat ja kolhut ovat pieni hinta siitä kaikesta. Jenkkifudis ei ole vain hienon lajin pelaamista, se on myös samanhenkisiin ihmisiin tutustumista ja uskomatonta yhteishenkeä.

Puolustuksen linjassa 2012

-Spock #76

ps. Naisten maajoukkue bloggaa Manninen nutraceuticals -sivustolla! Check out!