tiistai 12. maaliskuuta 2013

Napsu koti kesää

Niin se aika vain vierähtää. Kesän ensimmäiseen matsiin on aikaa hieman päälle kaksi kuukautta. Lumihanget ovat vielä varsin paksut ja pakkanen kutittaa korvia, mutta viime viikonloppuna käännettiin katseet monin tavoin kohti kesää.

Viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa järjestettiin Ball Sports messut, jossa SAJL oli mukana esittelemässä rakasta lajiamme ja tietysti promoamassa kesän MM-kisoja. Mukana oli myös melkoinen joukko naisjenkkifutareita. Perjantaina käveltiin kaiman kanssa messuhallia ympäri ja jakelemassa MM-kisojen flyereita. Flyereiden jakamisen välissä pidettiin Kellun kanssa pienet messuolympialaiset, jotka hävisin ihan raa'asti 0-4. Onneksi pääsin hukuttamaan loputtoman pettymykseni golfrangelle. Golfväline-esittelijän ilme oli näkemisen arvoinen kun kaksi jenkkifutaria tuli testaamaan mailoja. Meillä puolestamme oli pokassa pitelemistä kun esittelijä tarjosi meille ensin jotain naisten löysiä grafiittivartisia mailoja. Itsepintaisesti otin kuitenkin käteeni stiff -vartisen mailan taotulla lavalla ja menin lyömään, esittelijän jäädessä tuumimaan, että ei onnistu tolla mailalla. Onnistuin yli esittelijän oletusten. Muutaman lyönnin jälkeen oli minulla ja kaimallani oikeanlaiset mailat kädessä. Mainittakoon ettei kummallakaan ollut naisten löysää grafiittivartta. :) Esittelijäkin sai testisession jälkeen MM-kisojen flyerin käteen ja iloisen toivotuksen tulla katsomaan MM-kisoja vantaalle.

Pitkästä aikaa golfmaila kädessä. Ei mikään ladyflex :)

Lauantaina ohjelmassa oli kaksi puolen tunnin demoa messukeskukseen rakennetulla pienellä kentällä. Noin kymmenen hengen voimin koitimme lyhyessä ajassa näyttää yleisölle mitä kaikkea jenkkifutis on. Tuskin saimme lajin syvintä olemusta tuotua esille, mutta ainakin himpun verran näkyvyyttä. Kentän laidalla oli ihan kivasti uteliaita silmäpareja ihmettelemässä, että "Pelaako naisetkin jenkkifutista?". Demojen jälkeen muutamat meistä joutuivat "suuren yleisön" eteen haastateltavaksi. Haastattelutilanne on aina yhtä kutkuttava ja aina tuntuu, ettei saa mitään viisasta suustaan ulos.


Hakkaraisen siskokset piinapenkissä.
Demojen välinen aika käveltiin porukalla pitkin messuja ja jaeltiin flyereita. Itse en jaksanut ottaa kamoja pois, vaan käppäilin harttarit päällä. Harttarit päällä käveleminen sai aikaan melkoisen tuijotusefektin. Useat messuvieraat jäivät oikein perään tuijottamaan ja ihmettelemään. Eräs seurue ei meinannut millään saada silmiään irti ja leukojen kerääminen lattialta vei heillä jonkin aikaa.

Messuilla promoamassa ja herättämässä ihmetystä.

Messuilta suoraan kohti Pallomyllyä ja kevään ensimmäistä harkkamatsia. Saimme vastukseksi Bouncersin naiset Mikkelistä. Oli iloinen yllätys nähdä heidän rosterinsa kasvaneen selvästi viime kesästä. Etelä-Savossa tehdään selvästi hyvää työtä jenkkifutiksen saralla.

Melkoinen määrä mimmejä.
Pukukopissa oli aistittavissa pienoista jännitystä ja hermostuneisuutta. Muutamalla rookiella varmasti jäi edellisen yön unet nukkumatta. Monelle kyseessä oli ihka ensimmäinen kerta pelipaita päällä. Kyllä se vaan näin vanhaa kettuakin vähän kutitteli mahanpohjasta. Koko poppoo onnistui kuitenkin selättämään jännityksen ja kentällä nähtiin kunnon tason nosto verrattuna edellisiin treeneihin. Harkkamatsi pelattiin niin, että vuoronperään hyökättiin 10 downia, joten mitään tuloksia ei matsista ole olemassa. Juoksuhyökkäys sujui alusta lähtien hienosti ja heittohyökkäyskin alkoi sujua loppua kohden. Tästä on hyvä ponnistaa kohti kesää.

Omaan suoritukseen en ole täysin tyytyväinen. Vuosi poissa hyökkäyksestä ja vanhat tutut virheet palaavat kummasti suoritukseen. Ensimmäinen askel virheiden korjaamiseen on, tottakai, niiden tiedostaminen ja eilinen lisäsi tietoisuuttani kummasti. Harkkamatsi on tietysti loistava tilaisuus näiden virheiden esiin tuomiseen, koska treeneissä harvoin saadaan aikaan noin autenttista pelitilannetta. Nyt täytyy vain kaivaa aivojen kovalevyltä hieman pölyyntymään päässeet tiedostot "näin juokset ja blokkaat matalammalla", sekä "heittosuojauksen alkeet". Ei se puolustuskaan niin hyvin mennyt, ettei sitä tarvisi kaivella muistin syövereistä, mutta ne tiedostot on vaan vähemmän pölyssä.

Kesä tulee kovaa vauhtia, mutta ensi viikon allekirjoittanut viettää Itävallan alpeilla extreme reisitreenin merkeissä. Useamman kilometrin mittaiset rinteet saavat varmasti reenatutkin reidet hapoille.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille toivotellen,
Sellu

P.S. Maajoukkueen karsintaleirille aikaa vajaa 7 viikkoa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti