Kauden ensimmäinen koitos

Aamuyön tunteina kun koko muu Helsinki vielä nukkuu, alkaa Velodromin pihalla käydä kuhina. Yksi toisensa jälkeen, toinen toistaan väsyneemmän näköisiä urheilijoita saapuu parkkipaikalle. On aika aloittaa matka kohti Seinäjokea ja kauden ensimmäistä matsia.

Edellinen ilta meni pakatessa ja hermoillessa, että onko nyt kaikki tarpeellinen varmasti mukana. Kummasti sitä talven aikana unohtaa, että mitä kaikkea pelimatkalle pitikään ottaa mukaan. Aamun aikainen herätys raastoi sielua ja ruumista. Parkkeeratessani auton velodromille mietin, että mitä kaikkea sitä onkin valmis tekemään harrastuksensa tähden. Ei auta itku markkinoilla. Kamat bussiin, persaus penkkiin ja katse kohti horisonttia.

Menomatka taittui yllättävän joutuisasti ja suuremmilta tuskastumisilta vältyttiin. Liekö jännitys kutitellut mahanpohjassa sen verran, ettei matkaa juuri huomannut. Muutama pysähdys ja olimmekin Seinäjoella. Ei muuta kun kamat niskaan ja kentälle.

Kolmannella Demons. Yy, kaa, koo DEMONS!

Ensin lämmittelyt alta pois ja kohta kello olikin jo niin paljon, että veskitauko ja suoraan kickoffiin. Ei siinä paljon ylimääräisiä koukeroita ehditty ottaa. Kauden avaus on jo muutamana vuonna tuottanut vaikeuksia ja suoritukset eivät ole olleet optimaalisella tasolla. Liekö GS:n moottori vaihtunut tänä vuonna diselkäyttöiseksi, koska kone lämpeni hitaammin kuin koskaan aikaisemmin. Peli ehti vanhentua jo kolmannelle neljännekselle ennen kuin kone alkoi vetämään. Todella nihkeä suoritus, mutta pääasia on, että voitto tuli kotiin. Nyt on mahdolliset pölyt koneesta karistettu.

Kotimatka alkoi pikaisten suihkujen jälkeen. Ensin vähän ruokaa napaan ja sitten takamus huurussa kohti Helsinkiä. Pelin jälkeiset bussimatkat on tuskaisinta mitä tiedän. Kroppa haluaisi jotain ihan muuta kuin kököttää bussin epämukavassa penkissä. Tunnin päästä on jalat ja selkä niin jumissa, että hyvä kun vertyvät seuraavaan peliin. Bussin käytävällä kävikin paikoitellen varsinaine trafiikki kun mimmit verryttelivät puutuneita jäseniään. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme kuitenkin takaisin lähtöpisteeseen. Siitä väsyneet matkalaiset hajaantuivat kukin omaan suuntaansa kohti ansaittuja yöunia.

Ajellessani kotiin ja miettiessäni seuraavan aamun 05:45 herätystä huomasin taas miettiväni, että kaikenlaisiin tilanteisiin sitä itsensä ajaa harrastamisen ilosta. Kuitenkin kaatuessani sänkyyn huomasin hymyileväni. En omalle suoritukselleni, vaan sille kuinka kivaa pelaaminen taas oli. Pelaamisesta syntyvää fiilistä on vaikea kuvailla, eikä sitä saa mistään muualta. Nyt muistan miksi olen treenannut koko talven.

-Sellu-