Pahuksen iltavuorot

Eilen se taas alkoi, iltavuoroviikko.

Kaikki vuorotöitä tekevät sen tietävät, iltavuoro on sieltä ja syvältä. Yksi iltavuoro silloin tällöin ei vielä kaada maailmaa, mutta viisi putkeen on jo todella harmillista. Iltavuorot tuhoavat täysin sosiaalisen elämän, koska kaikki tavalliset ihmiset ovat töissä silloin kun sinulla olisi aikaa tehdä jotain. Aamuisin et saa seuraa mihinkään, vaikka jostain onnistuisitkin löytämään jotain tekemistä. Perjantaina töihin mennessäsi katsot kun ihmiset kiiruhtavat viikonlopun viettoon ja itselläsi on vielä kokonainen vuoro edessä. Onneksi nykyisin monet TV-ohjelmat näkee netistä. Pysyy sentään niiden juonessa kiinni :)

Joukkuelajia harrastavalle iltavuoro tuo tullessaan vielä uuden ulottuvuuden. Yhteiset treenit ovat poikkeuksetta iltaisin. Tietysti, koska silloin on normaaleilla ihmisillä vapaata. Minulla on karkeasti joka toinen viikko iltavuoroa (viiden viikon sykliin mahtuu kaksi iltavuoroviikkoa). Tämä tarkoittaa sitä, että olen poissa yhteisistä treeneistä kaksi viikkoa viidestä. Ilman sairaspoissaolojakin osallistumiseni treeneihin on vain 60 %. Kun olen treeneissä, on minun pakko ottaa jokaisesta suorituksesta irti kaikki mahdollinen. Mainitsemallani osallistumisprosentilla ei kertakaikkiaan ole varaa missata yhtään suoritusta. Osan yhteisistä treeneistä voin korvata omilla treeniellä peilin edessä, mutta suurinta osaa ei pysty korvaamaan millään. Peiliä ei voi taklata, eikä se koskaan yritä blokata minua. Eikä itsenäisesti tehtyjä tekniikkaharjoituksia kukaan ole katsomassa ja antamassa palautetta huonosta suorituksesta. Peilin edessä treenaaminen vaatiikin melkoista itsekriittisyyttä. Se ei tosin ole koskaan ollut minulle ongelma.

Kuulostaako haastavalta? Voin kokemuksesta kertoa, että sitä se on. Elämä on kuitenkin täynnä valintoja. Aikanaan itse tein valinnan tulla pääkaupunkiseudulle töihin, jotta saisin parempaa valmennusta. Saamani työ sattui olemaan vuorotyö, mutta sen asian kanssa oli vaan elettävä ja on elettävä edelleen. Saan kuitenkin treenata huippuvalmennuksessa ja se jos mikä on tärkeää.

Möykky juoksee.
(C) Satu Arponen

Ei kutenkaan niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Iltavuoroviikoilla voi keskittyä salilla treenaamiseen. Saa myös treenata rauhassa, sillä aamupäivällä ei ole tunkua saleilla. Ei tarvi tehdä sarjojaan kenenkään muun sarjojen välissä, eikä tarvi jatkuvasti kuunnella kysymystä "onko sulla vielä paljon kesken?". Voin ihan rauhassa käyttää useampaakin suorituspaikkaa samanaikaisesti kenenkään siitä häiriintymättä. Salilla olevat eläkeläiset ja kotiäidit Kodin kuvalehtineen eivät raa'an raudan osastolle eksy. Korkeintaan ihmettelemään, että mikäs se siellä ähisee.

Juoksurataakaan ei aamuisin tarvitse jakaa yleisurheilijoiden ja maratoonareiden kanssa. Ei ole kerta eikä kaksi, kun minua on illalla juoksutreeniä tehdessäni tuijotettu kuin vierasta sikaa. Myönnettäköön, että tällainen satakiloinen möykky tekemässä 40 yd:n vetoja on koominen näky. Varsinkin kun vierellä pinkoo joku yleisurheilija langanlaihojen jalkojensa kanssa.


Nyt kello alkaa olemaan sen verran, että aamupala on syöty ja on taas aika heittää treenikassi olalle ja lähteä salille. Tänään vuorossa maastavetoa oheisliikkeineen. Mave, heti kyykkäämisen jälkeen maailman toiseksi paras liike. Treenin jälkeen töihin ja vähän puolenyön jälkeen kotiin jokunen tunti unta ja taas treenaamaan. That's my life.

-Sellu-