Vain tunturit puuttuivat.

Viikonloppu meni jälleen kerran töissä. Ei siinä mitään, mutta sunnuntaina pääkaupunkiseudulla vallinnut täydellinen talvisää teki töissä kököttämisen todella nihkeäksi. Onneksi olin aamulla päässyt töihin hyvissä ajoin noin klo. 6, joten pääsin irrottautumaan kolmen aikoihin ilman sen suurempia omantunnontuskia. 

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkasta oli vajaa aste. Ajaessani töistä kotiin ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Tämän parempaa hiihtosäätä ja tilaisuutta saa odottaa. Kiireesti kotiin ja hiihtovaatteet päälle. Espoon latujen sijaan suuntasin tänään Helsinkiin Paloheinän latuja testaamaan. Päästyäni perille totesin, että aurinko paistaa vielä jokusen tovin, joten ehdin hyvin napata viimeiset säteet ladulla. 

Menopelit valmiina matkaan.

Ei muuta kun menopelit jalkaan ja menoksi. Olin jättänyt sykemittarin kotiin, jotta hiihtämisestä ei olisi niin tavoitehakuista vaan voisin vain nauttia säästä ja hiihtämisestä. Katin kontit! Jokaisen edellä hiihtävän selkä on kuin saalis ja minä olen peto joka jahtaa sitä. Lenkin päätteeksi olin kuin uitettu koira ja viimeisin voimin laahustin autolle manaten hieman liian vahvaa kilpailuviettiäni. 

Jätetään ihmisten jahtaaminen hetkeksi. Olen aina mietiskellyt, missä pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset hiihtävät. Jossain niiden on hiihdettävä kun urheilukaupat pursuavat hiihtosuksia. Nyt tiedän vastauksen. Paloheinässä on aivan mielettömät baanat hiihdellä! Luistelijoita mahtuu menemään kolme rinnakkain ja perinteisen tahkoajille on kaksi latua suuntaansa. I'm impressed.

Ilta-aurinko ja Paloheinän baana.

Enää iltasella ei laduilla ollut ruuhkaa, joten sain painella kaikessa rauhassa. Paloheinästä löytyisi myös korkeuseroja, mutta valitsin tällä kertaa ladun, joka kulki pellolla. Maisemat olivat mukavat ja lumiset. Ihan äkkiä ei olisi arvannut, että hiihtelin Helsingissä. Kevyesti kumpuilevilla pelloilla oli pieniä nousuja ja pieniä laskuja, mutta pääsääntöisesti tasamaata. Tasamaahiihto tuo oman sävynsä, sillä koko matkassa ei ollut yhtään lepotaukoa tuovaa mäkeä. Jokainen metri oli ansaittava omalla työllä. Keli oli kuin lapin keväthangilla ja ladut yhtä hyvässä kunnossa kuin Ylläksellä. Hiihdon jälkeen kotona odotti lämmin sauna. Vain tunturit puuttuivat. 

-Sellu-